Hyppää pääsisältöön

6.8.2021

Hallituksen päätöksen mukaisesti 12–15-vuotiaiden koronarokotukset alkavat Suomessa maanantaina 9. elokuuta. Jyväskylässä 12–15-vuotiaiden rokotukset toteutetaan kouluissa sekä Kuokkalan ja Killerin rokotusasemilla.
Kuva
Rokotuksen saanut nuori lukee ohjelappua.

Rokotusasemien työntekijät tulevat kiertämään suunnitellun aikataulun mukaisesti Jyväskylän eri kouluilla toteuttamassa lasten ja nuorten rokotuksia. Rokottaminen kouluissa alkaa aikaisintaan maanantaina 16.8. Koulukohtaisesta aikataulusta tiedotetaan myöhemmin. Ensitieto asiasta on lähetetty rokotettavien ryhmään kuuluvien lasten ja nuorten huoltajille Wilma-viestillä.

Maanantaista alkaen 12–15-vuotiaiden on mahdollista hyödyntää myös aikavarauksetonta rokotusta, joka toimii Killerin ja Kuokkalan rokotusasemilla arkisin kello 8:sta 15:een. Rokotettavalla tulee olla mukanaan henkilötodistus. Rokotusajan voi myös varata koronarokotusneuvonnasta p. 014 266 1472.

THL ohjeistaa alaikäisten rokotuksia

Alaikäinen voi itse päättää rokottamisesta, jos rokotteen antava terveydenhuollon ammattilainen arvioi, että hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään rokotuksestaan. Itsemääräämisoikeudelle ei ole mitään ikärajaa, vaan asia arvioidaan tapauskohtaisesti. 

Jos nuori ei ole kykenevä itse päättämään rokotuksestaan tai hän ei halua itse päättää asiasta, tarvitaan silloin koronarokotteen antamiseen kaikkien huoltajien suostumus. THL toimittaa nuorelle annettavan tiedotteen sekä suostumuslomakkeen, jota voi tarvittaessa käyttää. 

THL:n verkkosivuille on tulossa oma sivu lasten ja nuorten koronarokotuksista. Avoin kansalaiswebinaari lasten ja nuorten rokotuksista järjestetään torstaina 12.8.2021, klo 17.30–18.30.

Alaikäisen itsenäisen päätöskyvyn arviointi terveydenhuollossa

Asiasanat: