Hyppää pääsisältöön

15.7.2021

Kuva
Myrkkykeisolla on valkea kukinto

Jyväskylän kaupungin uimarannat on tarkastettu myrkkykeisoesiintymien varalta. Tikan uimarannan lisäksi usealta muultakin uimarannalta on löydetty myrkkykeisoa. Uimarannoille joilta myrkkykeisoa on havaittu, viedään tiedotteet tällä viikolla.
 
Jyväskylän kaupunki tulee tekemään tarvittavat toimenpiteet myrkkykeisoesiintymien poistamiseksi uimarannoilta. Myrkkykeisojen poistaminen aloitetaan niiltä uimarannoilta, joissa esiintymä kasvaa uima-alueella tai lähellä sitä. Poistotyö päästään aloittamaan aikaisintaan viikolla 29. Poistamistyön aikana uima-alueen käyttöä voidaan joutua tilapäisesti rajoittamaan.
 
Myrkkykeiso (Cicuta virosa) on yleisesti luonnossa esiintyvä kasvi. Myrkkykeison kaikki osat sisältävät myrkyllistä kikutoksiinia. Myrkkykeison vaarallisuutta lisäävät sen yleisyys. Lajin voi helposti sekoittaa muihin saman näköisiin kasveihin, esimerkiksi koiranputkeen, vuohenputkeen tai karhunputkeen. Myrkkykeisojen hävittäminen on haastavaa ja sen poistaminen uimarannalta tehdään asiaan perehtyneiden henkilöiden toimesta.
 

Lisätietoa myrkkykeisosta.
 

Lisätietoja

Liikuntapalvelut, liikuntapaikkavastaava, Jarmo Saikkonen, puh. 050 4753980
Ympäristöterveys, johtava ympäristöterveystarkastaja, Kirsti Leppänen, puh. 040 7551444