Jyväskylä jatkaa vahvasti koronaepidemian perustasolla. Viime viikolla eli viikolla 17 uusia tartuntoja ilmeni 4 kappaletta, kun aiemmalla viikolla niitä oli 6.

Ilmaantuvuusluku on Jyväskylässä ennätyksellisen alhaalla ollen 6,4 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Otetuista koronanäytteistä positiivisia on 0,2 %. Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten alueella 35 % yli 16-vuotiaista on jo saanut ensirokotteensa. Tänään kello 12 alkaen aikoja ovat voineet alkaa varata perusterveet 50-54-vuotiaat asukkaat.

Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä totesi, että rajoitusten ja suositusten purkamisessa edetään kaupungin exit-strategian mukaisesti. Tänään avataan mm. uimahalleja sekä kaupungin kuntosaleja rajoitetusti yleisön käyttöön.

Vappupäivästä (1.5.) alkaen kaupunki kevensi yksityisiä tilaisuuksia koskevaa suositustaan kuudesta henkilöstä 10 henkilöön. Samalla ulkoliikuntaa koskevia suosituksia purettiin ja harjoittelu kaupungin ulkoliikuntapaikoilla on aloitettu 10 hengen ryhmissä.

- Ulkoilmassa tapahtuvassa harrastustoiminnassa voi olla läsnä useampia 10 hengen ryhmiä, jos ryhmien välillä on riittävät turvavälit eivätkä ryhmät pääse sekoittumaan harrastamisen yhteydessä, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertasi poikkeusolojen johtoryhmän kokouksessa.

Joukkuelajeissa ulkona tapahtuva harjoittelu vapautui 1.5. alkaen kokonaan kolmen ylimmän sarjatason osalta. Kaupungin tavoite on, että ulkoliikunnan osallistujamäärää kasvatetaan hallitusti toukokuun aikana ja osallistujamäärää koskevan rajoitukset voidaan poistaa kokonaan viimeistään 1.6. alkaen.

- Hyvältä vaikuttaa ja jos tilanne pysyy näin rauhallisena, voimme ehkä purkaa rajoituksia vielä nopeammin. Seuraamme tilannetta tarkasti ja tiedotamme rajoitusten purkamisesta epidemiatilanteen mukaisesti, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä tiivisti kokouksessa.

Jyväskylän kaupunki seuraa tartuntatilannetta ja tiedottaa aktiivisesti rajoitusten purkamisesta poikkeusolojen johtoryhmästä. Myös kiristyksiä tehdään nopeasti, jos tartunnat lähtevät kasvuun. Seuraava tarkastelu tullaan tekemään poikkeusolojen johtoryhmässä ensi viikolla eli 10.5.2021.

Jyväskylässä voimassa olevat suositukset ja rajoitukset  

Lisätietoja uimahallien ja kuntosalivuorojen varaamisesta uutisessa Liikuntapaikat ja -palvelut avautuvat rajoitetusti 1.5.2021 alkaen

Lisätietoja:

Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmän puheenjohtaja, Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto, p. 050 336 2819

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä, p. 050 522 0486

Jyväskylän kaupungin ylilääkäri Johanna Tuukkanen, p. 050 572 4205

Jyväskylän sivistyspalveluiden toimialajohtaja Eino Leisimo, p. 050 584 8987

Asiasanat: