Hyppää pääsisältöön

26.4.2021

Katso lista 1.5. avautuvista liikuntapaikkoista ja -palveluista.
Kuva
Nainen kuntosalilal tekemässä ojentajaliikettä ylätaljassa

Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä päätti maanantaina 19.4. sallia liikuntapaikkojen ja -palvelujen avaamisen asteittain 1.5. alkaen. Alla on listattu liikuntapaikkojen ja -palvelujen avautuminen paikka- ja palvelukohtaisesti.

Kaupungin lähtökohtana on, että rajoitukset ja suositukset puretaan niiden toimeenpanoon nähden käänteisessä järjestyksessä. Näin ollen ensimmäisenä annetut suositukset mm. riskiryhmien suojaamiseksi sekä maskien käyttämiseksi tulevat olemaan voimassa pisimpään.

Sisäliikunta 1.5. alkaen

Alle 18-vuotiaiden harrastaminen, ottelut ja pelitapahtumat ovat sallittu sisätiloissa THL:n koronasuosituksia noudattaen.

Aikuisten sisäliikunnan rajoituksia jatketaan toukokuun loppuun asti, mukaan lukien myös sulkapallo- ja squashvuorot, sillä epidemian kannalta oleellinen tartuntariski tunnistetaan edelleen mm. aikuisten harrasteliikunnassa. Päätös perustuu tehtyihin riskiarviointeihin. Kaupungin maksuttomia etäliikuntaryhmiä jatketaan joka arkipäivä Zoom-yhteydellä. Etäliikuntaryhmiin voi osallistua kotona tietokoneen, tabletin tai puhelimen välityksellä. Ryhmiin ei tarvitse ennakkoilmoittautua.

Kaupungin maksuton henkilökohtainen liikuntaneuvonta on mahdollista toteuttaa kasvotusten 1.5. alkaen THL:n koronaohjeistuksia noudattaen. Liikuntaneuvontaa on mahdollista saada myös etäyhteyksin.

Ulkoliikunta 1.5. alkaen

Kaupungin omat lasten soveltavan liikunnan ryhmät käynnistyvät ulkotiloissa. Ryhmiin on ennakkoilmoittautuminen. Lapsilla täytyy olla mukana oma aikuinen avustamassa. Aikuiset käyttävät ryhmissä maskeja. Ryhmissä huolehditaan hygienia- ja turvaetäisyyssuosituksista.

Alle 18-vuotiaiden harrastaminen, ottelut ja pelitapahtumat ovat sallittu ulkotiloissa THL:n koronasuosituksia noudattaen.

Yli 18-vuotiaille myönnetään 1.5. alkaen harjoitusvuoroja ulkoliikuntapaikoille maksimissaan 10 hengen harjoitusryhmille. Ulkoilmassa tapahtuvassa harrastustoiminnassa voi olla läsnä myös useampi 10 hengen ryhmä, jos ryhmien välillä on riittävät turvavälit eivätkä ryhmät pääse sekoittumaan harrastamisen yhteydessä. Kaupunki suosittelee, että ulkona liikuttaessa ryhmäkoko voi 1.5. alkaen olla 10 henkeä myös omatoimiryhmissä. 

Joukkueurheilussa sallitaan 1.5. alkaen kolmen ylimmän sarjatason harjoittelu ja ottelutapahtumat ulkotiloissa myös suuremmissa kuin 10 hengen ryhmissä. Kaupungin liikuntapalvelut myöntää toukokuun alusta lähtien ulkoliikuntavuoroja kentilleen kolmen ylimmän sarjatason joukkueille. Vuoroja tulee hakea liikuntapalvelujen varausyksiköstä. Liikuntatilojen pukuhuoneet eivät ole käytössä harjoitusvuoroilla, mutta ottelutapahtumissa kyllä.

Aluehallintoviraston päätöstä yleisötilaisuuksien osallistujamäärästä toukokuussa odotetaan kuluvan viikon 17 aikana. Urheilutapahtumiin ja sarjapeleihin voi osallistua AVI:n päätöksen mukainen yleisömäärä.

Kuntosalit 3.5. alkaen

Kaupungin uimahallien kuntosalit avataan maanantaina 3.5. yli 65-vuotiaille ja riskiryhmäläisille. AaltoAlvarissa käytössä on yläkerran seniorikuntosali ja alakerran kuntosali sekä Wellamossa alakerran kuntosali. Uimahallien kuntosalivuoroille otetaan 10 henkilöä kerrallaan. Paikka varataan Vello-ilmoittautumisjärjestelmän kautta.

Muut kaupungin kuntosalit Monitoimitalolla, Kuokkalan Graniitissa, Korpilahdella sekä Lehtisaaren kuntotalolla avataan kaikille kuntalaisille henkilömäärärajoituksin. Monitoimitalon kuntosalilla kerrallaan voi harjoitella 20 henkilöä, Kuokkalan Graniitissa, Korpilahdella ja Lehtisaaren kuntotalolla 10 henkilöä. Näillä kuntosaleilla harjoitusvuoron kesto on 2 tuntia ja vuoro varataan Vello-ilmoittautumisjärjestelmän kautta.

Kuntosaliharjoittelu tulee tapahtua omatoimisena yksilöharjoitteluna eikä joukkueille myönnetä ryhmäharjoitteluvuoroja. Kuntosaliharjoitteluvuorojen varaaminen alkaa Vello-ilmoittautumisjärjestelmästä keskiviikkona 28.4. kello 8.

Uimahallit 3.5. alkaen

Uimahallien aukioloajat on jaettu uintivuoroihin, joihin on määritelty koronarajoitusten mukaiset turvalliset ja rajoitetut asiakasmäärät. Oma uintivuoro tulee varata Vello-ilmoittautumisjärjestelmän kautta ja paikkavaraus tulee vahvistaa uimahallille tultaessa kassalta. Perheellisten tulee varata paikka jokaiselle perheenjäsenelle erikseen. Vuorolle tullaan vasta sen alettua ja uimahallista on poistuttava ennen vuoron päättymistä.

AaltoAlvarin yleisövuorot ja riskiryhmien vuorot 3.5. alkaen

Kaikille kuntalaisille tarkoitetut uintivuorot ja yli 65-vuotiaiden kuntosalivuorot ovat varattavissa AaltoAlvariin seuraavista aikaikkunoista: klo 6–8 aamu-uinti (erikseen ilmoitettuina aamuina), klo 9–12, klo 12–15, klo 15–18 ja klo 18–21 (ei perjantaisin). AaltoAlvarissa käy samaan aikaan mm. koululaisryhmiä sekä vesiliikuntaseuroja. Oma uinti- tai kuntosalivuoro tulee varata Vello-ilmoittautumisjärjestelmästä. Ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona 28.4. kello 8.

Riskiryhmille on tarjolla AaltoAlvarissa oma uinti- ja kuntosalivuoro maanantaisin ja perjantaisin kello 6–7.45. Tähän aikaan uimahallissa ei ole muita käyttäjiä. Vuorolta tulee poistua sen päättymisaikaan mennessä. Riskiryhmien uinti- ja kuntosalivuorolle ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Yli 70-vuoden ikä on kaikkein merkittävin vakavan koronataudin riskitekijä. Vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavia sairauksia ovat esimerkiksi krooninen vaikea munuaissairaus, vaikea elimistön vastustuskykyä heikentävä tila (elinsiirto, akuutti syöpähoito) ja vaikea krooninen keuhkosairaus. Vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia ovat esimerkiksi sepelvaltimotauti ja kirroottinen maksasairaus.

AaltoAlvarin aukioloajat 3.5. alkaen

ma klo 9–21 (uintiaika päättyy klo 20.30)
ti, to klo 6–21 (uintiaika päättyy klo 20.30)
ke klo 9–21 (Uintiaika päättyy klo 20.30)
pe klo 9–18.30 (uintiaika päättyy klo 18)

Wellamon yleisövuorot ja riskiryhmien vuorot 3.5. alkaen

Kaikille kuntalaisille tarkoitetut uintivuorot ja yli 65-vuotiaiden kuntosalivuorot ovat varattavissa Wellamoon seuraavista aikaikkunoista: klo 6–8 aamu-uinti (erikseen ilmoitettuina aamuina), klo 9/10–12, klo 12–15, klo 15–18 ja klo 18–20.30 (ei perjantaisin). Wellamossa on samaan aikaan myös muita käyttäjiä, kuten koululaisryhmiä ja vesiliikuntaseuroja. Vuorojen varaaminen alkaa Vello-ilmoittautumisjärjestelmästä keskiviikkona 28.4. kello 8.

Riskiryhmille on tarjolla Wellamossa oma uinti- ja kuntosalivuoro tiistaisin ja torstaisin kello 6–8. Tähän aikaan uimahallissa ei ole muita käyttäjiä. Vuorolta tulee poistua sen päättymisaikaan mennessä. Riskiryhmien uinti- ja kuntosalivuorolle ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Yli 70-vuoden ikä on kaikkein merkittävin vakavan koronataudin riskitekijä. Vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavia sairauksia ovat esimerkiksi krooninen vaikea munuaissairaus, vaikea elimistön vastustuskykyä heikentävä tila (elinsiirto, akuutti syöpähoito) ja vaikea krooninen keuhkosairaus. Vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia ovat esimerkiksi sepelvaltimotauti ja kirroottinen maksasairaus.

Wellamon aukioloajat 3.5. alkaen

ma klo 10–21 (uintiaika päättyy klo 20.30)
Ti ja to klo 9–21 (uintiaika päättyy klo 20.30)
Ke ja pe klo 6–19 (uintiaika päättyy klo 18.30)

Ohjeet vuoron varaamiseen Vello-ilmoittautumisjärjestelmässä

  • Mene osoitteeseen www.vello.fi/jyvaskylanliikuntapalvelut
  • Klikkaa haluamaasi palvelua (esim. AaltoAlvarin uintivuoro, Monitoimitalon kuntosalivuoro) > ruutuun aukeaa vuorojen kalenteri
  • Klikkaa haluamaasi tuntia > ilmoittautumislomake aukeaa
  • Nimi, sähköposti ja puhelinnumero ovat pakollisia.
  • Voit varata yhden vuoron per päivä. Jokaiselle perheenjäsenelle varataan oma paikka.
  • Varausvahvistus tulee sähköpostiin sekä tekstiviestinä.
  • Varausvahvistuksen saapuminen voi tulla viiveellä, joten malta odottaa hetki.
  • Sähköpostivahvistuksesta voi palata omaan varaukseen ”Palaa varaukseeni” -kohdasta.
  • ”Palaa varaukseeni” -kohdasta voi perua varauksen.
  • Varauksen peruminen tulee tehdä tuntia ennen vuoron alkua. Perumisesta tulee vahvistus sähköpostiin.
  • Ryhmän kohdalla näkyy varattujen paikkojen määrä / ryhmän maksimi koko.
  • Uimahallissa tapahtuvalle vuorolle saapuessa esitä varausvahvistus uimahallin kassalle.

Jos netin kautta vuoron varaaminen ei onnistu, voi vuoroa tiedustella liikuntapalvelujen ilmoittautumisnumerosta p. 014 266 0179 keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9–11.

Huolehditaan edelleen turvaväleistä ja hygieniasta liikuntatiloissa

Jyväskylän kaupunki muistuttaa asiakkaita noudattamaan maskisuositusta yleisissä tiloissa, kuten aulassa ja pukuhuoneissa. Turhaa oleskelua liikuntapaikoilla tulee välttää ja sairaana liikuntatiloihin ei saa tulla. Toivomme, että asiakkaat kiinnittävät huomiota turvaväleihin liikuntapaikoilla ollessaan.

Katso kaikki voimassa olevat liikunnan harrastustoimintaa koskevat rajoitukset ja suositukset Koronaviruksen vaikutukset liikuntapalveluihin

Lisätietoja 

Palveluesimies Minni Ukonsaari (uimahallit)
p. 050 311 8282, minni.ukonsaari[a]jyvaskyla.fi

Liikuntapalvelujen varausyksikkö
p. 014 266 4255, liikunta.varaukset[a]jyvaskyla.fi

Liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal
p. 050 324 9314, anna-leena.sahindal[a]jyvaskyla.fi

Koronaviruksen vaikutukset liikuntapalveluihin

Katso Koronaviruksen vaikutukset liikuntapalveluihin