Hyppää pääsisältöön

21.4.2021

Yli 45 000 teosta, maksuton käyttö eikä varausjonoja. Vain harva Celian käyttöön oikeutettu asiakas tuntee palvelun. Jyväskylässä käyttäjäksi pääsee helposti oman lähikirjaston kautta.
Kuva
Kirjaston työntekijä neuvoo tietokoneen edessä istuvaa asiakasta.

Lukemisesteisten palveluun saa tunnukset kirjastosta

Reuma, ADHD tai silmäleikkaus. Painetun kirjan lukeminen voi olla vaikeaa monesta syystä.

Celia tarjoaa suomalaisille saavutettavaa kirjallisuutta, kuten äänikirjoja. Palvelun käyttöön ovat oikeutettuja vain ne, joille tavallisen kirjan lukeminen on hankalaa esimerkiksi lukivaikeuden, sairauden tai vamman vuoksi pysyvästi tai väliaikaisesti.

Celian palveluiden käyttäjäksi pääsee ottamalla yhteyttä omaan lähikirjastoon. Kirjaston työntekijän kanssa kartoitetaan, mikä Celian palveluista olisi asiakkaalle sopivin ja rekisteröidään asiakas palvelun käyttäjäksi. Rekisteröinti vie noin puoli tuntia aikaa ja kirjaston työntekijä opastaa asiakkaan palvelun käyttöön. Tarvittaessa tukea ja apua palvelun käyttöön saa kirjastolta myöhemminkin.

Hyllykaupalla luettavaa ja nykyajan kirjakerho

Celian kokoelma täydentyy jatkuvasti ja asiakkaat voivat esittää omia toiveitaan. Sähköiset hyllyt notkuvat uutuuksien, lastenkirjojen ja kaunokirjallisuuden lisäksi kurssikirjoista.

Paitsi kirjavaihtoehtoja, Celia tarjoaa erilaisia kuuntelutapoja. Yleisin tapa on äänikirjan kuuntelu Celian verkkosivujen tai mobiilisovelluksen suoratoistopalvelusta. 

Äänikirjoja löytyy kirjastoilta myös CD-levyn muodossa ja niitä voi lainata kirjastokortilla kuten muutakin kirjaston aineistoa. 
Vaihtelua kuunneltaviin kirjoihin tuo Celian kirjakerho, jossa asiakkaan aihetoiveen perusteella postiluukusta kolahtaa kuukausittain viiden äänikirjan paketti. 

 

Celia on saavutettavan kirjallisuuden ja julkaisemisen asiantuntija, joka tukee yhdenvertaisuutta lukemisessa ja oppimisessa. Celia tuottaa ja välittää kirjallisuutta saavutettavassa muodossa, mm. äänikirjoina ja pistekirjoina, yhteistyössä kirjastojen ja kustantajien kanssa. Celia on osa opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaa. Celian verkkosivut