Ajanvaraussoitot 70–74-vuotiaille ovat edenneet arvioitua nopeammin. Siksi keskiviikosta 7.4. alkaen kaikki vuonna 1951 syntyneet ja heitä vanhemmat voivat soittaa itse ja varata ajan koronarokotukseen, mikäli ensirokote tai sen antoaika on vielä saamatta.

Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla on kaikille 70 täyttäville ja sitä vanhemmille asukkaille pyritty soittamaan rokotusajan tarjontapuhelu terveyspalveluista. Eri järjestelmistä poimitut listat on nyt soitettu läpi. Kaikille ikäihmisille ei järjestelmistä kuitenkaan löytynyt puhelinnumeroita, ja joidenkin numero on saattanut myös muuttua. Siksi aivan jokaista ei ole tavoitettu. 

– Aikaistamalla mahdollisuutta soittaa itse haluamme muistuttaa rokotteen saannin oikeudesta ja varmistaa, ettei keneltäkään rokotteen haluavalta ikäihmiseltä Jyväskylässä, Hankasalmella tai Uuraisilla jäisi rokote saamatta, sanoo koronarokotuksia koordinoiva projektipäällikkö Seija Torkkell. 

Postikorteissa 1951–1947-vuosina syntyneille kerrottiin, että rokotusaika tulee varata itse, mikäli aikaa ei ole tarjottu huhtikuussa. Nyt aikataulu aikaistui, ja ajan saa soittamalla numeroon 014 266 1472.