Jyväskylässä ensimmäiselle luokalle ilmoittautuneet lapset saavat tänään tiedon, missä koulussa opiskelu elokuussa alkaa. Tieto koulupaikasta on lähetetty lapsen huoltajille Wilma-viestinä tai kirjeitse kotiin.

Wilma-järjestelmä on nyt avoinna tulevien ensimmäisen luokan oppilaiden huoltajille ja on käytössä tästä alkaen koko lapsen perusopetuksen ajan.   

Jyväskylässä ensimmäiselle luokalle ilmoittautui noin 1500 lasta. Jyväskylän perusopetuksen kouluissa elokuussa 2021 aloittaa 66 ensimmäistä luokkaa.   

Ensimmäiselle luokalle pääsääntöisesti kotia lähinnä olevaan kouluun  

Tulevat eppuluokkalaiset aloittavat koulunsa lähikoulussa, joka on pääsääntöisesti lapsen kotia lähinnä oleva koulu. Lähikoulun määräytymisessä on huomioitu lapsen terveydentila tai muut erityiset syyt, koulumatkan pituus ja turvallisuus sekä sisarusperuste. Huoltajien esittämiä koulutoiveita on huomioitu mahdollisuuksien mukaan. Jos huoltajat asuvat eri osoitteissa, määräytyy lähikoulu väestörekisterissä olevan lähihuoltajan osoitteen mukaisesti.  

Koulupaikkojen ja luokkien lukumäärä, koulutilojen riittävyys ja sivistyslautakunnan myöntämät lukuvuosittaiset opetusresurssit vaikuttavat myös lähikoulun määrittelyyn. Jyväskylässä ensimmäisen luokan opetusta annetaan 33 kaupungin koulussa ja kolmessa yksityiskoulussa. 

Tulevat eput valitsivat englannin A1-kieleksi   

Ensimmäisen vieraan kielen, A1-kielen, opiskelu aloitetaan ensimmäisellä luokalla. Tulevat eppuluokkalaiset valitsivat A1-kielen kouluun ilmoittautumisen yhdessä. Jyväskylän perusopetuksen kouluissa A1-kieleksi valikoitui englannin kieli.   
Janakan päiväkotikoulussa saksan- ja Mankolan yhtenäiskoulussa ranskan A1-ryhmien syntyminen jäi 1—2 oppilaasta vajaiksi. Janakan päiväkotikoulun ja Mankolan yhtenäiskoulun tulevien eppuluokkalaisten huoltajia pyydetään olemaan yhteydessä palvelupäällikkö Pia Bärlundiin, jos lapsen A1-kielivalintaa halutaan vielä muuttaa.  
 
Lisätietoja:  
palveluesimies Päivi Haapajoki, Kasvun ja oppimisen palveluohjaus, puh. 050 312 5342   
palvelujohtaja Tuija Rasinen, perusopetus, puh. 050 517 1832  
palvelujohtaja Sami Lahti, perusopetus, puh. 050 325 8578   
palvelupäällikkö Pia Bärlund, kieli- ja kulttuuriryhmien opetus, puh. 040 545 5257
koulujen rehtorit