Jyväskylän kaupunginteatteri on perustanut Teatterieloa-nimisen blogin, jossa ääneen pääsee teatterin henkilökunta.

Teatterieloa-blogi antaa alustan teatterintekijöille avata mietteitään teatterimaailmasta ja laajentaa yhteyttä teatterin ja yleisön välillä. 
– Blogin tarpeellisuudesta on puhuttu meillä monet kerrat. Korona-aika aikana blogin perustaminen tuli uudella tavalla ajankohtaiseksi. Yleisöä on nyt vaikeampi kohdata ja teatterintekijöiden on mietittävä siihen uudenlaisia tapoja, sillä tarve kohtaamiseen kuitenkin on, blogin ensimmäisen tekstin kirjoittanut näyttelijä-yleisötyöntekijä Tytti Vänskä valottaa. 

Tekstit esittelevät teatteria tekevien ihmisten arkea eli esitysten konkreettista luomista, mutta sisältävät myös syvempää pohdintaa ja näkemyksiä teatterista ja teatterityöstä. Tekstejä julkaistaan tasaiseen tahtiin eri kirjoittajien toimesta, joten laaja kirjo teatterissa toimivia ammattikuntia pääsee ääneen.

Jyväskylän kaupunginteatterin Teatterieloa-blogin ensimmäinen teksti on nyt luettavissa osoitteessa http://teatterieloa.com. Kysymyksiä, palautetta ja aiheideoita voi lähettää blogissa olevan yhteydenottolomakkeen kautta.

Lisätietoja:
näyttelijä-yleisötyöntekijä Tytti Vänskä, p. 050 341 0457
markkinointipäällikkö Jouni Huhtaniemi, p. 040 556 9810
tiedottaja Kerttu Keto, p. 050 311 8916