Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten 75–79-vuotiaiden koronarokotukset etenevät hyvää vauhtia. Tämänhetkisten rokotteiden saantitietojen mukaan viimeinen ikänsä puolesta rokotettavien ryhmistä, 70–74-vuotiaat, alkaa saada ajanvaraussoittoja terveyspalveluista huhtikuun alussa.

Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten koronarokotuksista vastaava ylilääkäri Johanna Tuukkanen pyytää malttia kaikilta 1947–1951 syntyneiltä. Heidän ei tarvitse soittaa itse ja perustella rokotustarvettaan perussairauksilla, koska ikä on koronavirussairauden vakavin riskitekijä. 

– Yli 70-vuotiaiden kokonaismäärän suuruuden ja rokotemäärien pienuuden takia olemme edenneet rokotuksissa ikäryhmittäin. Urakka alkoi ikääntyneimmistä, mutta aivan kaikki 1951 syntyneet ja vanhemmat saavat rokotteen ikänsä perusteella, Tuukkanen painottaa. 

Ennen ajantarjoamissoittoa 70–74-vuotiaat saavat tekstiviestin ja kortin. Heidän kanssaan yhtä aikaa voidaan varata aika samassa taloudessa vakituisesti asuville samaan ikäryhmään kuuluville ja mahdolliselle viralliselle omaishoitajalle. Tuukkanen arvioi, että 70 vuotta täyttäneet saavat ensimmäisen rokoteannoksensa toukokuun puoliväliin mennessä. 

Suomessa ei todettu yhteyttä Astra Zenecan rokotteen ja veritulppien välillä

Viime viikolla Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä poisti Astra Zenecan rokotteelta yläikärajan, joten sitä voi nyt käyttää myös yli 70-vuotiailla. Samalla rokotusarviointiryhmä totesi kansalaisten rokotuksissa edelleen voimassa olevan järjestyksen: ensin ikäihmiset 70-vuotiaat ja vanhemmat, sitten riskiryhmä 1, riskiryhmä 2 ja lopuksi muu aikuisväestö.

– Rokotusjärjestys ikään kuin palasi alkuperäiseksi, kun Astra Zenecan rokotetta tuli luvalliseksi antaa myös 70:ää vuotta vanhemmille ja riskiryhmäläisten rokotuksen laitettiin tauolle. Ennen ikärajoituksen poistoa rinnakkain eteni kaksi rokotusjonoa eri valmisteilla. Se hämmensi monia, ja ikäihmisistä moni pelkäsi nuorempien etuilevan jonossa, Tuukkanen sanoo.

Astra Zenecan rokotteen ympärillä on viime päivinä käyty voimakasta keskustelua, kun 15 maata keskeytti väliaikaisesti sen käytön kokonaan ja viisi tietyn rokote-erän käytön. Väliaikaiseksi luonnehditun varotoimen taustaksi nimettiin rokotusten jälkeen ilmenneet veritulppatapaukset. 

Suomen rokotuksista päättävät viranomaiset ovat THL:n johdolla seuranneet tilannetta tarkasti. Suomessa ei ole saatu viitteitä Astra Zenecan ja veritulpan yhteydestä, ja rokotteen tuomia hyötyjä on pidetty merkittävästi haittoja suurempina. Euroopan lääkevirasto EMA tutkii parhaillaan asiaa. Tällä hetkellä ei ole viitteitä siitä, että rokote olisi raportoitujen veritulppien takana. EMA ottaa virallisesti kantaa asiaan torstaina.

Valoa näkyvissä: rokotteiden saanti vauhdittuu vähitellen 

Rokotteiden niukkuus alkaa Jyväskylässä vähitellen helpottaa huhtikuun puolivälissä, jolloin Pfizer-Biontechin rokotetta saadaan suurempia viikkoeriä. Modernan ja Astra Zenecan rokotteiden saatavuus on ollut luvattua pienempää, joten niitä on myös käytetty vähemmän.

Viikolla 11 taustasairauden vuoksi riskiryhmässä 1 olevilla 54–69-vuotiailla, jotka ovat saaneet ilmoituksen ajanvarausoikeudestaan, on vielä mahdollisuus varata rokotusaika. Taustasairauden vuoksi riskiryhmäläisten ajanvaraus keskeytetään 21.3. ja aloitetaan uudelleen vasta, kun 70 vuotta tänä vuonna täyttävät ja vanhemmat on rokotettu. 

Asiasanat: