Lisätietoja

Senioriliikunnan vastaava liikunnanohjaaja Lotta Lepoaho
p. 050 311 8915, lotta.lepoaho[a]jyvaskyla.

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut käynnisti vuoden alussa maksuttomat etäliikuntaryhmät eri kohderyhmille. Koronatilanteen seurauksena varsinkin seniori-ikäisten vähentynyt liikunnan määrä on ollut kaupungin huolena, joten suurin osa ryhmistä on suunnattu heille. Senioreiden ryhmät järjestetään joka arkipäivä kello 12 ja tarjolla on tasapaino- ja voimajumppaa, yksi kevennetty jumppa sekä yksi venyttely-tasapainojumppa. Ryhmät ovat osa Pysytään pystyssä -hanketta.

Seniorit ovat löytäneet liikuntaryhmiin etäyhteyksien päähän jo runsain määrin. Osallistujina on ollut yksittäisten henkilöiden lisäksi asuinyhteisöistä koottuja pieniä ryhmiä. Tasapaino- ja voimajumpissa harjoittelu keskittyy alaraajojen lihasvoimien säilyttämiseen tai jopa sen parantamiseen sekä tasapainoa harjoittaviin liikkeisiin. Tuntien sisällöstä suurimman osan voi tehdä myös istuen eli jokainen voi jumpata oman kunnon mukaan.

Asuinyhteisöissä jumpataan porukalla päivittäin turvavälit huomioiden

Moni asuinyhteisö on tarttunut innolla tilaisuuteen päästä liikkumaan ohjatusti ja turvallisesti kotoa käsin. Muun muassa Jyväskylän varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jason Ilona-taloissa seniorit ovat kokoontuneet yhdessä isoon tilaan jumppaamaan turvavälit huomioiden. Heillä on asukkaita, jotka eivät omista sopivaa laitetta tai liittyminen jumppaan omassa asunnossa arveluttaa. Toiminnanohjaaja on ollut apuna etäliikuntaryhmään liittymisessä ja videokuvaa on näytetty yhteisien tilojen isoilta televisioruuduilta tai heijastettu seinälle videotykin avulla.

Vaajakosken Ilonan asukkaat kehuvat etäliikuntaryhmien olleen erittäin hyvä ja tervetullut veto Jyväskylän kaupungilta, jotta kaupunkilaiset voivat pitää omasta kunnostaan huolta turvallisesti koronasta huolimatta. Palvelun maksuttomuus, säännöllisyys ja vaihtoehtoiset liikkeet eritasoisille liikkujille tekevät mukaan lähtemisestä vaivatonta. Asukkaat toivovat myös, että etäliikuntaryhmät jatkuisivat myös korona-ajan jälkeenkin.

- ”Ei tällaista hikeä saa pintaan yksin kotona jumppaamalla” tuumii yksi Vaajakosken Ilonan asukkaista. Voimaa liikkumiseen antaa yhdessä tekemisen meininki sekä kannustus, joka raikaa ”jaksaa jaksaa, hengitä, hengitä” -huudahduksina videoyhteyden päällä.

Asuinyhteisöistä kerrotaan, että koronarajoitukset ovat selvästi vähentäneet asukkaiden liikkumista. Aiemmin Ilona-taloissa on totuttu liikkumaan kerran viikossa toiminnanohjaajan vetämässä jumpassa sekä osa asukkaista on osallistunut talon ulkopuolisiin liikuntaryhmiin, joten uudet etäliikuntaryhmät on otettu ilolla vastaan. Toiminnanohjaajan näkökulmasta etäjumppayhteys on ollut helppo järjestää ja tuo varmasti asukkaille tarpeellista vaihtelua omaehtoiseen liikkumiseen.

Tutustu Jyväskylän kaupungin etäliikuntaryhmiin ja osallistumisohjeisiin. 

Jos kaipaat apua etäliikuntaryhmiin liittymissä ja teknisissä ongelmissa, voi apuun pyytää digiluotsia Vaparin eli Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistoiminnan palvelujen kautta. Digiluotsia voit pyytää Vaparista soittamalla ke klo 12–15 ja to klo 9–12 p. 050 5692877.