Alueen vuorohoito keskitetään Kukkumäen päiväkotiin

Jyväskylän varhaiskasvatuksen Myllytuvan päiväkodin aukioloaika muuttuu. 1.8.2021 alkaen Myllytuvan päiväkodissa tarjotaan varhaiskasvatusta klo 6–18.00.  Alueen vuorohoito keskitetään 1.8. alkaen Kukkumäen päiväkotiin. Perheet saavat tarkemmat tiedot lapsen vuorohoidon järjestelyistä kevään aikana. Esiopetusikäisten vuorohoidon järjestelyt katsotaan perheiden kanssa yhdessä keskustellen.  

Vuorohoitopäiväkotien alueellinen sijoittuminen on osa varhaiskasvatuksen palveluverkkosuunnittelua. Varhaiskasvatuksen palveluverkkoa tarkastellaan useamman vuoden aikajänteellä ja sitä päivitetään vuosittain. Palveluverkon tarkastelussa huomioidaan alueellisen väestön kehityksen ja alueellisen palvelun tarpeen lisäksi Jyväskylän kaupunginvaltuustossa hyväksytty vuoden 2021 talousarvio.   

Vuorohoitoa on lapsen hoito arkisin klo 18.00–6.00 välisenä aikana sekä viikonloppuisin tapahtuva hoito. Vuorohoito on tarkoitettu molempien huoltajien työn tai opiskelun vuoksi tarvitseville lapsille. Vuorohoito järjestetään ensisijaisesti lähellä lapsen omaa asuinaluetta. Yö- ja viikonloppuhoito on keskitetty Jyväskylän keskustassa sijaitsevaan Tapiolan päiväkotiin.  

Lisätietoja:  
päiväkodin johtaja Tuula Ollanketo, Myllytuvan päiväkoti, puh. 014 266 3158  
palvelujohtaja Tarja Ahlqvist, varhaiskasvatuspalvelut, puh. 014 266 3269