Vuosi 2020 oli monella tapaa erikoinen vuosi ja tilanne näyttää jatkuvan. Rakennusvalvonnassa koettiin vuoden aikana muun muassa henkilöstömuutoksia ja koronatilanteen myötä siirryttiin osin etätyön tekemiseen Jyväskylän kaupungin linjauksen mukaisesti.

Lupapäätöksiä tehdään myös kotikonttoreista käsin ja katselmuksia suoritetaan osin etäkatselmuksina

Vuoden 2020 aikana lupapäätöksiä tehtiin yhteensä 1410 kappaletta ja katselmuksia kirjattiin suoritetuiksi noin 1700 kappaletta. Lupapäätöksiä tehtiin vuonna 2020 167 kappaletta enemmän kuin vuonna 2019.  

Hankkkeet, joihin lupaa haettiin, olivat selkeästi pienempiä kuin edellisinä vuosina. Kokonaisuudessaan kerrosalan muutos oli -41 % edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2020 myönnettyjen lupien kokonaiskerrosala oli 160 957 m2.

Lupahakemusten käsittelyajat ovat pidentyneet

Tällä hetkellä lupakäsittelyssä on lähes 190 hakemusta ja noin 80 hakemusta odottaa käsittelyä. Lupaprosessin sujuvoittamiseen tähdännyt Lean-projekti keskeytyi alkuvuodesta 2020 koronan vuoksi. Kyseisen projektin parissa jatketaan helmikuun 2021 aikana ajanhengen mukaisesti osin etänä työskennellen. Syksyllä 2020 pidettiin ruuhkanpurkuviikot, jolloin keskityttiin ainoastaan uusien rakennuslupahakemusten käsittelyyn. Kokemukset tästä olivat hyviä ja tätä toimintatapaa tullaan käyttämään tilanteen niin vaatiessa vuoden 2021 aikana.

Asiasanat: