Jyväskylässä joulu oli koronatartuntojen osalta rauhallinen. Torstaista sunnuntaihin uusia tartuntoja todettiin 24 kappaletta. Koko jouluviikon (viikko 52) tartuntamäärä oli 48. Aiemmalla viikolla (viikko 51) tartuntoja todettiin 86 kappaletta.

Tartuntojen jäljityksessä saatiin selvyys yli 80 % tartuntojen alkulähteistä, joten jäljitysprosentti saatiin jälleen kääntymään parempaan suuntaan. Myös tartuntojen ilmaantuvuus kääntyi reiluun laskuun ollen kuluneelta 14 vuorokauden osalta 86 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. 

- Tilastointi ei nyt kuitenkaan ole välttämättä luotettava, sillä jouluna testeihin hakeuduttiin aiempaa heikommin ja tartuntatapauksia voi olla tällä hetkellä piilossa. Lisäksi joulunajan kokoontumisten ja vierailujen mahdolliset vaikutukset nähdään vasta tämän ja ensi viikon aikana, ylilääkäri Johanna Tuukkanen selvensi tilannetta kaupungin poikkeusolojen johtoryhmän kokouksessa. 

Joulun aikana suurin osa tartunnoista ilmeni jo karanteenissa olleiden perheiden keskuudessa ja siten karanteenien laajuus jäi vain muutamiin kymmeniin henkilöihin. Kaupungin palveluissa tilanne oli myös rauhallinen. Koulujen osalta todettiin myöhään aatonaattona vielä mahdollinen altistuminen Keski-Palokan koululla. Altistuminen oli tapahtunut koulun päättäjäispäivänä ja koski siten yksittäistä luokkaa. Oppilaiden perheet tavoitettiin henkilökohtaisesti ja heille annettiin ohjeet karanteeneista. Koulun ollessa jo joululomilla, tilanteesta ei aiheutunut opetukseen poikkeusjärjestelyjä. Asetetut karanteenit päättyvät lomien aikana, joten opetus käynnistyy koululla lomien jälkeen normaalisti.

Testeihin ei jouluna ollut ruuhkaa – nyt vähistäkin oireista hakeuduttava testiin!

Joulun aikana testeissä käyneiden määrä oli aiempaa vähäisempää, vaikka näytteenotto oli Jyväskylässä avoinna koko joulun ajan. 

Terveydenhuolto muistuttaakin, että nyt on tärkeää, että pienistäkin oireista käydään testeissä. Näin mahdolliset tartunnat saadaan tietoon ja altistuneet voidaan asettaa oikea-aikaisesti karanteeniin.  

Oirearvion voi tehdä Omaolo-palvelussa. Palvelun kautta voi myös varata suoraan ajan näytteenottoon. Puhelimella ajan voi varata numerosta 014 266 0133 (ma-pe klo 8-16, la-su klo 9-15). 

Näytteenottopiste sijaitsee Killerin hevosurheilukeskuksen ravikatsomorakennuksessa osoitteessa Vesangantie 24. Paikalle ajetaan Vesangantien ja Raviraitin risteyksestä, josta löytyy opastus perille. Näytteitä otetaan arkisin kello 8–20 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä kello 8–15. 

Jos henkilö ei pääse kulkemaan Killerille, tulee aika varata puhelimella numerosta 014 266 0133, jolloin näytteenottoon voidaan ohjata myös muille eri puolella kaupunkia toimiville sopimuskumppaneille.  

Jyväskylässä voimassa olevat suositukset ja rajoitukset

Jyväskylän kaupunki muistuttaa, että kaupungissa on voimassa edelleen julkisia tilaisuuksia koskeva Aluehallintoviraston määräys. Määräyksen mukaan julkisiin tilaisuuksiin ulko- ja sisätiloissa voi osallistua enintään 10 henkilöä. 

Kaupunki on antanut lisäksi yksityistilaisuuksia koskevan suosituksen, jonka mukaan yksityisiinkään tilaisuuksiin ei tule kokoontua yli 10 hengen joukolla. Rajoituksista ja suosituksista johtuen ei kaupunki järjestä uuden vuoden ilotulitusta ja vetoaa asukkaisiin, ettei he muutenkaan kokoontuisi uutena vuotena laajasti yhteen tartuntatilanteen ollessa edelleen hyvin herkässä vaiheessa. 

Kaupungissa on lisäksi voimassa mm. laaja maskisuositus ja liikunta- ja harrastustiloja on väliaikaisesti suljettu. Kaikki kaupungin rajoitukset ja suositukset ovat luettavissa kaupungin verkkosivuilta.

Jyväskylän poikkeusolojen johtoryhmä kokoontuu seuraavan kerran 4.1.2021 pohtimaan mm. toisen asteen ja korkeakoulujen etäopetusta koskevaa suositusta. 

Lisätietoja: Jyväskylän kaupungin ylilääkäri Johanna Tuukkanen, p. 050 572 4205 tai kansliapäällikkö Heli Leinonkoski, p. 050 365 4287
 

Asiasanat: