Työttömät ja lomautetut voivat opiskella ilmaiseksi Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston tarjoamia opintoja. Maksuttomuuden edellytyksenä on ilmaisen orientaatiokurssin suorittaminen vuoden 2020 loppuun mennessä. 

Orientaatiokurssin voi tehdä kätevästi etänä. Sen läpäistyään opiskelija voi suorittaa maksuttomia kursseja vuoden 2021 loppuun saakka.
Opiskelu edellyttää TE-toimiston todistusta työttömyydestä tai lomautusajasta orientaatiokurssin suoritusaikana.

Opiskelu avoimessa yliopistossa kehittää monia työelämässä tarvittavia taitoja, joilla moni täydentää nykyistä koulutustasoaan. Tämän lisäksi moni etsii ja opiskelee itselleen kokonaan uutta urapolkua tai hankkivat itselleen tutkintokoulutuspaikkaa.

- Koska avoimen yliopiston opinnot ovat maksullisia, osa niistä kiinnostuneista henkilöistä joutuu valitettavasti rajoittamaan opintohaaveitaan taloudellisista syistä. Haluamme nyt tarjota mahdollisuuden tavoitteelliseen opiskeluun myös heille, avoimen yliopiston johtaja Jukka Lerkkanen sanoo.

Työttömille ja lomautetuille suunnatun tuen lisäksi Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto ojentaa kättään myös opintopaikkaa vaille jääneille. Opisto hyvittää lukuvuonna 2020-2021 opintomaksuja 25 opintopisteen edestä heille, jotka tähtäävät tutkinto-opiskelijaksi Jyväskylän yliopistoon, mutta joilla ei ole vielä opiskelupaikkaa tai korkeakoulututkintoa.

Jos opiskelu kuuluu tulevaisuuden suunnitelmiin, kannattaa toimia nyt. Maksuttomuuden edellytyksenä ovat orientaatiokurssin suorittaminen ja todistus työttömyydestä tai lomautuksesta 31.12.2020 mennessä.