Hyppää pääsisältöön

26.10.2020

Kuva
Henkilö istuu yksin penkillä ja katso pois päin kamerasta. Kuva Miia Lyyra
Nuorten Jyväskylän Discord-serverillä järjestetään torstaina 29.10. klo 16–18 alle 30-vuotiaille suunnattu teemakeskustelu yksinäisyydestä. Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden nuorisonohjaajien lisäksi mukana keskustelussa on hankekoordinaattori Anja Saksola Suomen Punaisen Ristin Kaveritaitoja nuorille -hankkeesta.

- Yksinäisyys koskettaa kaiken ikäisiä, mutta erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia. Yksinäisyyden kokemuksia voivat synnyttää monenlaiset asiat, kuten vaikkapa koronan tuomat kokoontumisrajoitukset. Monilla nuorilla on myös epävarmuutta omista sosiaalisista taidoista ja jännitetään sitä, ettei ole tarpeeksi kiinnostava muiden silmissä. Tällaiset tunteet ovat omiaan lisäämään ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia, kertoo Saksola. 

- Meillä on Punaisessa Ristissä syksyn ajan työstetty Kaveritaidot-valmennusohjelmaa, jonka tavoitteena on auttaa meistä jokaista vahvistamaan omia vuorovaikutustaitoja. Torstain teemakeskustelussa kerron vähän tarkemmin valmennusohjelmasta mutta lisäksi jutustellaan tietysti yksinäisyydestä monesta eri näkökulmasta. Toivotan kaikki kiinnostuneet tervetulleeksi mukaan jakamaan ajatuksia, esittämään kysymyksiä tai ihan vain kuulolle, kannustaa Saksola.

Keskusteluun voi osallistua liittymällä Nuorten Jyväskylän Discord-serverille. Liittymiseen vaadittava kutsulinkki ja lisätiedot Nuorten Jyväskylän verkkosivuilla

Teematorstait jatkuvat koko syykauden ajan noin kaksi kertaa kuukaudessa vaihtuvin teemoin. Tulevia aiheita ovat muun muassa päihteet, mielenterveys ja seurusteluväkivalta.

Ilta jatkuu halloweenin hengessä

Teemakeskustelun jälkeen iltaa voi jäädä viettämään serverille, jossa jatketaan halloween-tunnelmissa klo 20 saakka. Yleisen keskustelun lisäksi tarjolla on striimi halloween-kurpitsan kaiverruksesta ja illan mittaan luvassa myös kauhuteemaista pelistriimiä. 

Discord ja Nuorten Jyväskylä

Discord on alun perin pelaajia varten kehitetty ilmainen chat-sovellus, jossa voi viestiä avoimissa tai suljetuissa ryhmissä sekä kahdenkeskisillä viesteillä. Palvelu sisältää teksti- ja puhe-chat-ominaisuudet. Discordissa toimitaan nimimerkeillä.

Nuorten Jyväskylä on kaupungin nuorisopalvelujen nuorten tieto- ja neuvontatyön palvelu. Palvelun tarkoituksena on tarjota nuorille ajankohtaista ja luotettavaa tietoa sekä neuvontaa elämän eri osa-alueisiin liittyvissä asioissa.  
 

Lisätiedot: 
Rita Suhonen
nuorisonohjaaja, nuorten tieto- ja neuvontatyö
p. 050 320 5933  
rita.suhonen(a)jyvaskyla.fi