Yhteiskäyttöautoja ratkaisuna yritysten liikkumistarpeisiin esiteltiin Liikkujan viikon etäaamukahveilla syyskuussa. Business Jyväskylän verkostopäällikkö Tanja Oksa kokoaa kirjoituksessaan aamukahveilla esiin nousseita näkökulmia yhteiskäyttöautoiluun.

Monella työpaikalla tarvitaan autoa työtehtävien hoitoon. Näihin päiviin asti ratkaisuna on ollut tyypillisesti työpaikalle leasing-sopimuksella hankittu auto tai työntekijän oman ajoneuvon käyttäminen. Markkinaan on alkanut tulla myös uusia ratkaisuja. Yhteiskäyttöauto-operaattoreilla on tätä nykyä monipuolisia palvelu- ja hinnoittelumalleja myös työpaikkojen tarpeisiin.  

Saimme kuulla Liikkujan viikon etäaamukahveilla* Omago Oy:n ja Heimo Oy:n palvelumalleista. Molemmat yhteiskäyttöauto-operaattorit toimivat Jyväskylässä ja tarjoavat palveluitaan niin yksityisille kuluttajille kuin erilaisille organisaatioille.  

Yhteiskäyttöauto voi tuoda työpaikoille säästöjä joustavuutensa vuoksi, ja se voi olla osa työpaikan fiksuun liikkumiseen liittyvää ratkaisuarsenaalia. Fiksulla liikkumisella, tai hankalalla termillä liikkumisen ohjaus, tarkoitetaan sitä, että työpaikalla haetaan viisaita ratkaisuja työmatkaliikkumiseen samoin kuin työpäivän aikana tapahtuvaan liikkumiseen.

Usein työpaikoilla tuetaan autoilijoita tarjoamalla edullinen tai ilmainen pysäköinti. Fiksusti liikkuvilla työpaikoilla kiinnitetään huomiota myös julkisen liikenteen lippujen ja erityisesti lihasvoimin tapahtuvan liikkumisen tukemiseen. Tätä kautta työnantaja hyötyy, kun lisääntynyt liikunta edesauttaa työntekijöiden hyvinvointia ja vaikkapa ylimääräisistä pysäköintipaikoista, leasing-autoista tai kilometrikorvauksista voidaan luopua.

Lähde tutustumaan liikkumisen fiksuihin ratkaisuihin työpaikoilla vaikkapa tämän sivun kautta: työpaikka fiksun liikkumisen edistäjänä 

Tanja Oksa, verkostopäällikkö, Business Jyväskylä

*Etäaamukahvit ovat osa viritteillä olevan #ympyräks-verkoston (Keskisuomalaisten ympäristövastuullisten yritysten) toimintaa. Tutustu verkoston toimintaan Keski-Suomen liiton sivulla ja ehdota omaa aihetta aamukahveille tutustuttavaksi.  
 

Asiasanat: