Lutakon rantaraitin puistonpenkit ovat saaneet uutta ilmettä katutaideprojekista, jonka ovat toteuttaneet Nuorten taidetyöpajan Reili-pajalaiset.

Lisätiedot:

Kirsi Lehtipää, valmentaja
Nuorten taidetyöpaja
Nuorisopalvelut
Jyväskylän kaupunki
p. 050 311 8270
 

-    Katutaiteen avulla halutaan piristää jyväskyläläisten mieliä syksyn tullen. Kaupunkiympäristö muuttuu harmaammaksi ja koronarajoitukset tuovat omat haasteensa ihmisten arkeen. Siksi halusimme tällä projektilla vaikuttaa omaan ja yhteiseen viihtyvyyteen sekä ilostuttaa tunnelmaa, Reili-pajan valmentajat Anu Lahtinen ja Kirsi Lehtipää kertovat.

Katutaide-projektin tekeminen on herättänyt Rantaraitilla liikkuvissa mielenkiintoa ja ihastusta. 

-    Ihmiset ovat lähestyneet tekijöitä ihastellen ja ihmetellen. Tähänastinen palaute nuorille on ollut pelkästään positiivista.  Pyöräilijöiltä on saatu hymyileviä ohikiitäviä katseita. Yksi penkeistä tehtiin tilaustyönä, sillä suunnitteluvaiheessa paikalle osuneet satunnaiset kävelijät esittivät toiveita penkin kuvioinnista, Anu Lahtinen ja Kirsi Lehtipää valaisevat.

Reili-pajalaiset toteuttivat katutaideprojektin Minna Paasun ohjauksessa.
 

Kuva: Minna Paasu