Lasten ja nuorten lomatoiminnan koonti Lomalokki on julkaistu Nuorten Jyväskylän verkkosivuilla. Tällä kertaa Lomalokki kokoaa erilaista toimintaa Jyväskylässä 12.-18.10.2020 vietettävälle syyslomaviikolle.

Lisätiedot:
Rita Suhonen
nuorisonohjaaja, nuorten tieto- ja neuvontatyö
p. 050 320 5933  
rita.suhonen(a)jyvaskyla.fi  
 

Lomalokin verkkosivut sijaitsevat osoitteessa: nuorten.jyvaskyla.fi/lomalokki

Syyslomalle on tarjolla leirejä, avoimia tiloja oleiluun ja kavereiden tapaamiseen sekä kulttuurielämyksiä elokuvien, teatterin ja näyttelyiden parissa. Tekemistä on jaoteltu ikäryhmien mukaan. Nuoret (13-29-vuotiaat) löytävät heille sopivaa tekemistä omalta sivultaan. Alle 13-vuotiaiden lasten sekä koko perheen toiminnat ovat omanaan.

Lomalokkiin on kerätty kaupungin omien toimintojen lisäksi aktiviteetteja laajalta Jyväskylän alueen nuorisotoimijoiden verkostolta. Toimintatietoja on listattu myös muilta lapsille ja nuorille toimintaa järjestäviltä tahoilta. 

Koonnin toteutuksesta ja ylläpidosta vastaa Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelujen Nuorten Jyväskylä -palvelu. Mahdollisista koronaviruksen aiheuttamista rajoituksista ja muista turvallisuusohjeista kerrotaan lisää toimintojen järjestäjien omilla verkkosivuilla.