5.10. ja 19.10. alkavilla viikoilla erityisjärjestelyjä rakennusvalvonnan palveluissa.

Rakennusvalvonnan lupakäsittely on ruuhkautunut vilkkaan rakentamisen myötä. Lupia pieniin toimenpiteisiin, kuten terassienlasittamiseen tai varasto- ja piharakennuksen rakentamiseen on haettu tänä vuonna ennätysmäärä. Myös asuintaloja rakennetaan edelleen kiivaaseen tahtiin.

Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä rakennuslupia oli myönnetty jo lähes 950 kappaletta, joka on 65 lupaa enemmän, kuin myönnettyjen lupien määrä viime vuoden elokuun loppuun mennessä. Käsittelyä odottaa 250 lupahakemusta ja hakemuksia tulee koko ajan lisää.

Jyväskylän kaupungin rakennusvalvonta purkaa lupahakemusten sumaa ruuhkanpurkuviikoilla 41 ja 43, eli 5.10. ja 19.10. alkavilla viikoilla. Ruuhkanpurkuviikkojen aikana keskitytään lupakäsittelyssä erityisesti jo käsittelyssä ja jonossa olevien lupahakemusten valmisteluun ja päätöksiin.

Ruuhkanpurkuviikkojen aikana 

  • rakennusvalvonta ei pidä puhelinpäivystystä eikä vastaa puheluihin. Soittopyyntöjä voi jättää Palvelupiste Hannikaiseen p. 014-266 0108 (arkisin klo 8 – 16).
  • Asiakkaita ei oteta vastaan eikä palavereita järjestetä.
  • Uusiin hankkeisiin liittyviin sähköpostiviesteihin vastataan rajoitetusti.
  • Rakennustyömaiden katselmuksia ei tehdä, niitä voi varata Palvelupiste Hannikaisesta p. 014-266 0108 tai rakennus.valvonta(at)jyvaskyla.fi

LVI -katselmuksia tehdään normaalisti sekä LVI -neuvontapuhelinpalvelu p. 014-266 0682 on auki maanantaisin ja torstaisin klo 9.00 – 11.00.