Lisätietoja

Liikuntasuunnittelija Mikko Pajunen
p. 014 266 0765, mikko.pajunen[a]jyvaskyla.fi

Liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal
p. 014 266 4308, anna-leena.sahindal[a]jyvaskyla.fi

Jyväskylän Hippokselle on valmistunut katukoripallokenttä Rautpohjankadun ja Keskussairaalantien välittömään läheisyyteen. Täysimittaiselle ja kilpailukäyttöön soveltuvalle koripallokentälle on ollut paljon kysyntää jo pidemmän aikaa. Kentän rakennushanke käynnistyi loppukeväällä sopivan sijainnin kartoittamisella sekä lupien hakemisella ja lopulta paikaksi valikoitui Hippoksen liikuntakeskittymä. Kentän viimeistelytyöt saatiin valmiiksi tiistaina 15.9. ja kenttä on nyt valmis käytettäväksi.

Asia on herättänyt paljon keskustelua jo kesän aikana, sillä jyväskyläläinen rap-artisti Gettomasa haastoi heinäkuussa kaupunkia sosiaalisessa mediassa vauhdittamaan kentän rakentamista.

- Toiveeseen oli helppo vastata, sillä suunnitelmat kentän rakentamisesta olivat jo siinä vaiheessa kaupungilla valmiina. Gettomasan ei siten tarvinnut kentän kustannuksiin osallistua vaan liikuntapääkaupunki Jyväskylä hoiti kulut ja järjesti kentän laajan yleisön käyttöön. Toivottavasti kenttä löydetään nyt laajasti ja uudetkin pelaajat rohkenevat sitä kokeilemaan, Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto myhäilee.

Hippoksen katukoripallokentällä pallo lentää koriin

Katukoripallokenttä on kooltaan 33 x 18 metriä, josta pelialue on viralliset mitat täyttävä 29 x 15 metriä. Pinnoitteeksi kentälle on valittu laadukas Bergo Multisport, jota ei tarvitse peittää talveksi ja se on tarpeen mukaan siirrettävissä toiseen paikkaan. Hippoksen katukoripallokentälle ei tarvitse varata vuoroja, vaan kenttä on vapaasti kuntalaisten käytössä. Uusi kenttä mahdollistaa myös laadukkaiden koripalloturnausten järjestämisen kesäaikaan ulkona.

- Koripallon harrastajat ovat olleet aktiivisia kehittämään lajin olosuhteita, ja laji on erityisen suosittu nuorempien ikäluokkien ja nuorten aikuisten keskuudessa. Koripallolla on pitkät perinteet ja vakaa suosio Jyväskylässä, joten kentän rakennuttaminen nähtiin tärkeänä ja järkevänä sijoituksena. Toukokuussa laitettiin pyörät sitten liikkeelle, jotta kenttä saatiin käyttöön jo tälle syksylle, kertoo liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal.

Myös muiden liikuntalajien ja asuinalueiden liikuntaolosuhteiden kehitystarpeita tullaan tarkastelemaan syksyn 2020 aikana osana Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen liikunnan palveluverkkoselvitystä.