Lisätietoja

Liikuntapaikkavastaava Jarmo Saikkonen
p. 014 266 7035, jarmo.saikkonen[a]jyvaskyla.fi

Virallinen uimarantakausi päättyy Jyväskylässä maanantaina 31.8. Uimarannat ovat viime viikkojen aikana ilman ja vesien viiletessä jo selvästi hiljentyneet ja näin ollen huoltotoimia lopetellaan asteittain tälle kesälle. Maanantaista 7.9. alkaen kaupungin ylläpitämien uimarantojen WC-tilat suljetaan, lukuun ottamatta Halssilan, Lutakon, Mattilanniemen ja Tuomiojärven uimarantoja. Näillä rannoilla WC-tilat pidetään vuosittain pidempään käytössä, sillä alueilla on paljon myös ulkoiluliikkujia. 

Uimarantakausi oli onnistunut – ilkivaltaa tehtiin kuitenkin edellisten kesien tapaan

Uimarannoilla kävijöitä riitti koronasta huolimatta, mihin vaikutti tietysti niin lämpimät uimavedet kuin ajoittain lämpimät säät. Uimarannoilla huolehdittiin käyttäjien nähtäville koronaan liittyvät ohjeistukset. Kaupungin tietoisuuteen ei ole tullut vakavampia tapaturmia, mikä on aina hyvä uutinen. Sinilevää rannoilla oli ajoittain, mutta tänä kesänä siitä ei aiheutunut isommin ongelmia. 

Ilkivaltatekoja uimarannoilla tehtiin eri puolilla kaupunkia tänäkin kesänä. Erilaisia rakenteita on rikottu ja sotkettu sekä ainakin yksi pelastusrengas on hävinnyt. Pelastusrenkaan puuttuminen hätätilanteessa voi aiheuttaa todellisen vaaratilanteen. Nuotioiden tekeminen uimarannoilla oli jatkuva ongelma ja joidenkin rantojen lähiasukkaat häiriintyivät ilta- ja yöaikaisesta metelöinnistä. Ilkivalta huonontaa aina rantojen turvallisuutta ja viihtyisyyttä sekä aiheuttaa ylimääräistä työtä ja kustannuksia.

Tutustu Jyväskylän kaupungin ylläpitämiin uimarantoihin Uimarannat -sivulla.