Lisätietoja

Vastaava liikuntapaikkahoitaja Janne Ahola
p. 014 266 1842, janne.ahola[a]jyvaskyla.fi

Ladun majan ulkoilualue on yksi Jyväskylän suosituimmista varsinkin talvisin hiihtokauden aikana. Hiihtolatujen suuret käyttäjämäärät ovat vaikuttaneet alueen kehitys- ja kunnostustarpeisiin ja kesän aikana Ladun majalla on tehty ja tullaan vielä tekemään useita parannuksia olosuhteisiin. Parannuksien suunnittelussa on ollut mukana Jyväskylän Latu ry.

Ladun majan alueella kunnostetaan ja levennetään pysäköintipaikoille johtavaa tietä maanantaista 10.8. alkaen. Tietä levennetään, jotta autojen kohtaamiselle on entistä paremmin tilaa. Myös tien profiilia muokataan, jotta talvella mäen nouseminen autolla olisi vaivattomampaa. Tien kunnostuksen yhteydessä majalle menevän tien käyttö joudutaan ajoittain sulkemaan kokonaan, tällöin pysäköintimahdollisuus on vain yläparkkipaikalla Ronsuntaipaleentien varressa. Työ kestää arviolta 21.8. saakka. Pysäköintialueista laajennetaan alueen alkupäässä olevaa yläparkkipaikkaa Ronsuntaipaleentien varressa sekä alhaalla Ladun majan pihassa olevaa pysäköintialuetta.

Kala maalattuna kiveen Ladun majan ulkoilualueen elämysreitillä

Muita alueella tapahtuvia parannuksia ovat valaistuksen rakentaminen Ladun majan ja Keljonkankaan väliselle ulkoilureitille sekä talvireitistöjen parantaminen Soidenlammen reittien puolelle. Majalta lähtevän Pikku kakkosen esteettömän reitin varrelle asennetaan levähdyspenkkejä ja alueen ilmettä on piristetty eläinhahmoja kuvaavilla kivimaalauksilla.

Kunnostustöiden aikana kaikkien alueella liikkuvien tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.