Koronavirustartuntojen määrät ovat lähteneet uudelleen nousemaan Suomessa suhteellisen rauhallisen kesän jälkeen. Keski-Suomessakin on kuluneen kahden viikon aikana todettu uusia tartuntoja. Keski-Suomessa ei ole kyseessä vielä epidemiatilanne, vaikka yksittäisiä tartuntoja on rauhallisen kesän jälkeen ilmennyt.

Suomen yhteisenä strategiana on kesästä asti ollut uusien tartuntojen nopea selvittäminen ja tarvittaessa tartunnalle altistuneiden asettaminen karanteeniin. Testeihin on ohjeistettu hakeutumaan matalalla kynnyksellä pienemmistäkin hengitystieinfektion oireista. 

Loppukesästä on lähtenyt liikkeelle kesäflunssaa, joka on saanut asukkaat hakeutumaan koronatesteihin. Koronatestien kysyntään on vaikuttanut myös koulujen ja varhaiskasvatuksen käynnistäminen sekä opetusministeriön tiukka ohjeistus hakeutua koronatesteihin, jos lapsella ilmenee pieniäkin flunssaoireita. 

- Jyväskylässä näytteenotto on edellä kuvatuista syistä päässyt ruuhkautumaan täysin. Testeihin pääsyä odottaa tällä hetkellä jopa 1000 ihmistä. Tilanne on vaikea, mutta kaupunki on onnistunut rekrytoimaan näytteenottoon lisää henkilökuntaa. Terveyspalveluista on alettu lähettämään pisimpään jonossa olleita koronatesteihin myös yksityisille palveluntuottajille. Sairaanhoitopiiri on luvannut lisäksi apuja ruuhkaisen näytteenoton purkamiseen ja yhteistyö käynnistyy lähipäivinä, kertoo avosairaanhoidon palvelujohtaja Hanna Vihavainen. 

Näytteenottoa odottaville tarjotaan apua koteihin

Kaupunki on koko kesän ajan tarjonnut riskiryhmiin kuuluville henkilöille kauppa-apua. Nyt useat koronatesteihin jonottavat ovat perheiden lapsia ja nuoria. Perheiltä onkin tullut kysymyksiä siitä, miten kotiin saa apua, jos ei ole läheisiä auttamassa esimerkiksi kauppa-asioiden tai lasten hoitamisessa. 

Ensisijaisesti tulee pyytää apua läheisiltä tai hyödyntää kauppojen kauppa-apupalveluita. Jos kauppa-apu ei järjesty muuten, testeihin odottavia kotikaranteenissa olevia henkilöitä autetaan kaupungin neuvontapuhelimesta (klo 8-16 p. 014 266 0550), jotta arki saadaan järjestymään. 

Maskisuositus joukkoliikenteeseen ja joukkotapahtumiin, jos turvavälejä ei muuten voida varmistaa 

Maan hallitus ja THL antoivat tänään suosituksen kasvomaskien käyttämisestä muun muassa joukkoliikenteessä sekä koronatesteissä käytäessä. Maskisuosituksessaan THL toteaa, ettei kasvomaski sovellu lapsille. Maskin ohjeiden mukainen käyttö onnistuu 15 vuoden iästä alkaen.

Jyväskylän kaupunki suosittelee lisäksi maskien käyttämistä joukkotapahtumissa, joissa on mukana useilta eri paikkakunnalta saapuneita ihmisiä eikä turvavälien säilyttämistä voida muuten varmistaa. 

Asukkaiden tulee hankkia maskit lähtökohtaisesti itse. Jyväskylän kaupunki varautuu kuitenkin tukemaan vähävaraisia henkilöitä sekä perheitä maskien hankkimisessa. Maskeja tullaan jakamaan muun muassa sosiaalipalveluiden kautta ja maskien jakamisen järjestelyistä tiedotetaan erikseen. 

Kaupunki edellyttää jatkossa myös tapahtumajärjestäjiä varmistamaan maskien käytön suurissa tilaisuuksissa, joissa turvavälejä ei muuten voida pitää. Samalla kaupunki vetoaa asukkaisiin. 

- Jyväskylän kaupunki muistuttaa, että jokainen asukas käyttää nyt harkintaa siinä, miten voi välttää lähikontakteja vieraiden ihmisten kanssa. Joukkotilaisuuksissa tulee muistaa turvavälit ja huolehtia hyvästä käsihygieniasta. Jos turvavälit eivät onnistu, tulee käyttää maskia. Kipeänä pitää jäädä aina kotiin, jottei altista suuria joukkoja mahdolliselle tartunnalle, ylilääkäri Johanna Tuukkanen muistuttaa.

Lisätietoja:
- sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialajohtaja Kati Kallimo, p. 050 442 2302
- sosiaali- ja terveyspalveluiden ylilääkäri Johanna Tuukkanen, p. 050 572 4205
- avoterveydenhuollon palvelujohtaja Hanna Vihavainen, p. 050 520 9868
- sosiaalipalveluiden vs. palvelujohtaja Päivi Junnilainen, p. 040 533 5729  
- perheiden ennalta ehkäisevien palveluiden palvelujohtaja Päivi Kalilainen, p. 050 370 0245
 

Asiasanat: