Hyppää pääsisältöön

12.8.2020

Kuva
Moniammatillinen Ankkuri-tiimi Soile Teittinen, Lotta Minkkinen, Jussi Maasola ja Laura Vainio-Pernu. Kuva Petteri Kivimäki
Ankkuritoiminnalla halutaan puuttua jo varhaisessa vaiheessa nuorten rikollisuuteen. Toiminta käynnistyi keväällä Jyväskylässä.

Jyväskylässä viime keväänä aloitettu Ankkuritoiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Kyseessä on poliisin, sosiaalityön, oppilashuollon ja kaupungin nuorisopalvelujen moni- ammatillinen yhteistyö, jonka tavoitteena on puuttua varhaisessa vaiheessa alle 15-vuotiaiden rikolliseen käyttäytymiseen.

− Ankkuritoiminnalla pyritään estämään rikoskierteen syntymistä ja nuorten mahdollista syrjäytymistä. Ankkuritiimin tarkoitus on puuttua jo ihan ensimmäiseen nuoren tekemään rikokseen, kertoo vanhempi rikoskonstaapeli Soile Teittinen Jyväskylän poliisiasemalta.

Lähes kaikki asiakkaat tulevat Ankkuritoimintaan poliisin kautta, sillä toimintaan ohjaudutaan pääasiassa rikosilmoitusten perusteella. Asiakkaaksi voi tulla myös koulun, sosiaalitoimen, terveydenhuollon, nuorisotyön, sovittelutoimiston sekä vanhempien oman ilmoituksen kautta.

Jyväskylän kaupungin johtavan sosiaalityöntekijän Laura Vainio-Pernun mukaan tilanteeseen tartutaan rivakasti ja nopealla aikataululla, kun asia on vielä tuore.

− Ankkuritiimi kulkee hetken nuoren rinnalla ja tapaa nuoren sekä hänen huoltajansa 1−5 kertaa. Usein asiat selviävät yhdelläkin keskustelukerralla.

Erityisnuorisotyöntekijä Jussi Maasola Jyväskylän kaupungilta korostaa, että tiimi kohtaa aina nuoren kunnioittavasti. Tiimin tehtävä on myös ohjata tarvittaessa nuori ja hänen perheensä kaupungin eri tukipalveluihin, joilla perhettä voidaan auttaa pitkäkestoisesti.

− Yleensä nuoren rikollinen käyttäytyminen on oire jostakin muusta, kuten yleisiin elinolosuhteisiin liittyvistä asioista. Tiimissä etsitään ne palvelut, joilla voidaan vaikuttaa nuoren ja perheen elämänlaatuun ja olosuhteisiin, Teittinen toteaa.

Toiminnasta kerrotaan nuorille

Tavallisimpia alle 15-vuotiaiden tekemiä rikoksia ovat väkivaltarikokset, kuten pahoinpitelyt, sekä omaisuusrikokset, kuten näpistykset, varkaudet ja vahingonteot. Nuoret tekevät myös päihteisiin liittyviä rikoksia, liikennerikkomuksia sekä yksityisyyttä ja kunniaa loukkaavia rikoksia.

Jussi Maasolan mukaan nuoret eivät aina ymmärrä, että koulukiusaaminen täyttää rikoksen tunnusmerkit ja myös verkossa tapahtuva kiusaaminen on vakava juttu. Syksyllä Ankkuritoiminnan tiimi jalkautuu nuorten pariin kertomaan toimintatavasta.

− Menemme sinne, missä nuoret ovat. Käymme kouluilla ja erilaisissa tapahtumissa.


Teksti: Pia Tervoja

Asiasanat: