Koronavirustilanne on ollut Jyväskylässä viime aikoina vakaa. Uusia tartuntoja on ollut vain vähän viimeisten viikkojen aikana. Jotta tilanne pysyisi tällaisena, on erittäin tärkeää noudattaa edelleen samoja ohjeita kuin tähänkin asti.

Lisätietoja:

Jyväskylän vastaava lääkäri Ilkka Käsmä, p. 050 522 0486 (sijaisena viikolla 30 apulaisylilääkäri Jyrki Suikkanen, p. 014 336 6801, ja viikoilla 31–33 apulaisylilääkäri Marja Autere, p. 014 266 2015)

– Oikein toimimalla voimme kaikki vaikuttaa koronavirustaudin kuten muidenkin virustaustien leviämiseen. Yksilön vastuu korostuu taudin leviämisen estossa, kun valtion asettamat rajoitukset ovat valtaosin poistuneet, sanoo Jyväskylän vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Koronavirus tarttuu pääsääntöisesti pisaratartuntana. Tämän vuoksi omalla käyttäytymisellä voi vaikuttaa omaan tai kanssaihmisten sairastumiseen sekä taudin leviämiseen.

– Tärkeintä on, että mikäli sinulla on koronavirustartuntaan viittaavia oireita, hakeudut testiin. Koronavirusnäytteenoton tarpeellisuusarvion ja lähetteen näytteenottoon saa soittamalla koronaneuvontanumeroon 014 266 0133. Koronaneuvontanumero on auki maanantaista perjantaihin kello 8–16 sekä lauantaina ja sunnuntaina kello kello 9–15, Ilkka Käsmä kertaa. 

Vaihtoehtoisesti omia oireita ja tartunnan todennäköisyyttä voi arvioida verkossa Omaolo-palvelussa. Omaolon oirearvio on tarkoitettu koronavirustartunnan todennäköisyyden arviointiin sekä antamaan neuvoja hoidon tarpeen arvioinnista ja infektion leviämisen estämisestä. Palvelu toimii osoitteessa www.omaolo.fi.   

– Mikäli olet oireinen ja epäilet koronavirustartuntaa, pysyttele kotona ja käy näytteenotossa. Tämän jälkeen mene kotiin odottamaan näytteen valmistumista. Näytteenoton tulos ilmoitetaan sinulle tekstiviestinä tai soittamalla. Omaehtoinen karanteeni päätyy, jos tulos on negatiivinen, Ilkka Käsmä ohjeistaa. 

Ohjeet ennallaan

Ohjeet tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi ovat samat kuin aiemminkin. Kädet tulee pestä erityisesti silloin, kun tulet ulkoa sisään, aina wc-käynnin jälkeen tai kun olet niistänyt, yskinyt tai aivastanut. Jos et voi pestä käsiäsi, käytä alkoholipohjaista tai muuta kemikaaliviranomaisen hyväksymää käsihuuhdetta. Älä kättele.

Kun yskit tai aivastat, käytä kertakäyttöistä nenäliinaa, jos siihen on mahdollisuus. Tarvittaessa yski tai aivasta hihaan ja vältä eteenkin käsiin tai kanssaihmisiin päin aivastamista tai yskimistä. Tämän jälkeen pese kädet huolella tai käytä käsidesiä.

Koska tauti leviää pisaratartuntana, riittävän eli 1–2 metrin välimatkan pitäminen estää taudin leviämisen tai tautiin sairastumisen. 

– Tämä ohje on nyt kesän aikana unohtunut kovin monelta kansalaiselta ja se on syytä pitää mielessä, kun liikkuu julkisissa paikoissa, kuten kaupassa tai kesätapahtumissa. Myös joukkokokoontumisiin liittyy tartunnanleviämisen riski, joten niitä kannattaa välttää mahdollisuuksien mukaan, Ilkka Käsmä muistuttaa.

Tietoa koronaviruksesta saa kaupungin verkkosivuilta osoitteesta https://www.jyvaskyla.fi/terveys/korona.

Asiasanat: