Keski-Suomessa asuvat kuvataiteilijat, käsityöläiset, kirjallisuuden ja musiikin toimijat voivat hakea myyjiksi basaarille, joka järjestetään Jyväskylän taidemuseossa viikonloppuna 12.–13.12.2020. Lisäksi uutuutena taidemuseon ja Galleria Ratamon museokauppojen pop up -myymälät joulusesongin ajan 20.11.–31.12. Myyjähaku on avoinna 31.8. saakka.

Jouluinen taidebasaari
la–su 12.–13.12.2020 klo 11–18
Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23, 40100 Jyväskylä (kartta)
Vapaa pääsy!

Yleisölle Jouluinen taidebasaari tarjoaa paitsi rentoa tunnelmaa keskelle joulukiireitä, myös mahdollisuuden tavata kasvokkain paikallisia kuvataiteilijoita, kuvantekijöitä, taidekäsityöläisiä sekä musiikin ja kirjallisuuden toimijoita. Myynnissä on perinteisesti ollut taidetta, käsitöitä, kortteja, koruja, kirjoja, musiikkia. Viikonlopun aikana basaarikävijöitä on noin 2400–2800 henkeä ja tunnelma on tapahtumassa aina ollut ainutlaatuinen museon tiloissa kahvipöytineen ja somisteineen. Samaan aikaan järjestetään vapaalla pääsyllä olevia myyntitapahtumia myös Suomen käsityön museossa ja Toivolan Vanhalla Pihalla.

Olemme uudistaneet konseptia syksyn Matkalla maankeskipisteeseen -näyttelyn myötä. Näyttelystä johtuen pöytämäärä tulee olemaan jopa puolet pienempi kuin edellisinä vuosina, lopullinen lukumäärä tarkentuu vasta syksyllä. Tästä syystä olemme avanneet haun myös jouluisten pop up -myymälöiden myyjiksi. 

Hae mukaan

Jouluinen taidebasaari:

Teosten ja tuotteiden esillepanoon käytetään taidemuseon pöytiä, joiden koko on 75 x 145 cm. Pöytämaksu 60 € (sis. alv). Pöydän voi jakaa toisen myyjän kanssa halutessaan tai osalle myyjiä voidaan myös osoittaa pöytäkumppani museon puolesta. Jos hakijoita on enemmän kuin pöytäpaikkoja, vastaa taidemuseo valinnoista. Etusijalla ovat kuvataiteilijat.

Jouluiset pop up –myymälät:

Jouluiset pop up -myymälät rakennetaan taidemuseon museokaupan yhteyteen Holviin sekä Galleria Ratamolle 20.11.–31.12. Taidemuseo vastaa myyntituotteiden valinnasta. Taidemuseon museokaupan provisio myyntitilille tulevista tuotteista on 30% ja Galleria Ratamon 15%. Valitut tuotteet on toimitettava taidemuseolle/Ratamolle lokakuun loppuun mennessä.

Haku on avoinna maanantaihin 31.8. saakka.
Hakemukseen on liitettävä vähintään yksi kuva myytävistä tuotteista. Emme käsittele ilman kuvaa tulleita hakemuksia. Mikäli tuote on vielä kehittelyvaiheessa, siitä on annettava tarkempaa sanallista luonnehdintaa.
Samalla lomakkeella voit hakea myyjäksi sekä Jouluiseen taidebasaariin että Jouluisiin pop up -myymälöihin, mutta valituksi voit päästä vain toiseen. Säästämme kaikki hakemukset mahdollisia myöhempiä yhteydenottoja varten.
Hakijoille ilmoitetaan 7.9. mukaanpääsystä.

Ensi syksyn ja joulun ajan koronatilanne on tässä vaiheessa arvoitus. Toivomme kuitenkin, että pystymme viettämään yhdessä yhtä mukavan tapahtuman kuin edellisinäkin vuosina.
Jyväskylän taidemuseo pidättää oikeudet mahdollisiin muutoksiin.

Hae mukaan myyjäksi tästä!

Lähetettyäsi lomakkeen saat sähköpostiisi heti vahvistuksen ilmoittautumisesta. Jos vahvistusta ei tule, ilmoittautuminen ei ole kirjautunut, tällöin ota yhteyttä järjestäjään!

Lisätietoja ja yhteydenotot:
Jyväskylän taidemuseo, 014 266 4391, taidemuseo(at)jyvaskyla.fi
11.8. alkaen Sanna Lahti, amanuenssi, puh. 050 467 0673, sanna.lahti(at)jyvaskyla.fi