Jyväskylän seudun ja koko Keski-Suomen ensimmäiset kaksi yritystä ovat tänään saaneet valtakunnallisen kestävästä matkailusta kertovan Sustainable Travel Finland -merkin. Toivakassa sijaitseva Nukula ja Saarijärvellä sijaitseva Purola Farm täyttävät Visit Finlandin luoman kriteeristön, joka huomioi niin taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen kuin kulttuurisen kestävyyden.

Pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työtä

Molemmat maakuntamme ensimmäiset Sustainable Travel Finland -yritykset ovat tehneet pitkäjänteistä työtä kestävän ja vastuullisen matkailun hyväksi.
 
– Kestävä ja vastuullinen matkailu sisältää suunnitelmallisia tekoja kaikilla osa-alueilla, kertoo Johanna Maasola, Visit Jyväskylän matkailukoordinaattori.
 
Saadakseen merkin matkailuyrityksen on pitänyt pystyä analysoimaan ja arvioimaan sekä tarvittaessa muuttamaan toimintaansa niin ekologisesti kuin taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti.

Pilottivuosi antoi paljon

Sustainable Travel Finland -ohjelma käynnistyi 2019 pilottivuodella, johon kaikki Keski-Suomen matkailutoimijat pääsivät halutessaan osallistumaan Visit Jyväskylän johdolla.
 
Pilottivuoden aikana Visit Jyväskylä järjesti yhteensä neljä valmennusta, joihin osallistui yli 70 matkailutoimijaa ympäri maakunnan.
 
– Valmennus antoi jokaiselle osallistujalle eväät matkalleen kohti Sustainable Travel Finland – merkkiä. Oli upeaa, että näin moni yritys kävi valmennuksen läpi. Näistä yrityksistä reilut parikymmentä on jo mukana matkalla kohti merkkiä ja nämä kaksi uraauurtavaa yritystä ovat nyt merkkinsä ansainneet ja saaneet, Maasola iloitsee.

Yhdessä eteenpäin 

Ensimmäisten merkin saaneiden yritysten ja pilottivuoden jälkeen työ jatkuu yhteistyössä valtakunnallisesti. Nyt merkkiä voi hakea mikä tahansa matkailutoimija tai matkailualue. Visit Jyväskylä vie koko Keski-Suomea kohti Sustainable Travel Finland -merkkiä mutta työ on yhteispeliä.

Me voimme saada matkailualueen Sustainable Travel Finland -merkin siinä vaiheessa, kun tietty määrä koko maakunnan matkailutoimijoista on saanut oman merkkinsä. Kestävä matkailualue on kestävästi toimivien yritysten tulos. Nyt kannustamme muita yrityksiä samaan kuin Nukula ja Purola Farm, päättää Maasola.

Lisätietoja:

Johanna Maasola, matkailukoordinaattori, Visit Jyväskylän kaupunki 050 448 2954, johanna.maasola@jyvaskyla.fi