Uuden turkoosin värin pintaansa saanut teos sai samalla uuden nimen. Local Fellow on toisinto kesän 2019 Local Polyp -pihakatuteoksesta. Toteutuksesta ovat vastanneet jyväskyläläiset taiteilijat Jonna Suurhasko ja Jukka Silokunnas.

Jyväskylän taidemuseon edusta sai jälleen poikkeuksellista väriä kesän kunniaksi, kun Local Polypin päivitetty toisinto Local Fellow saapui ilostuttamaan kaupunkiympäristöä. Uuden raikkaan turkoosin värin pintaansa saanut 3000 -kiloinen teräspallero saapui erikoiskuljetuksella tiistaina 2.6. Kankaan alueelta taidemuseon edustalle Kauppakadun varteen kesän 2020 pihakatuteokseksi.

Taiteilijat Jonna Suurhasko ja Jukka Silokunnas kuvailevat Local Fellow’ta seuraavasti: 
”Local Fellow on se kaupungin tuttu, jota et tunne henkilökohtaisesti, mutta törmäät häneen usein. Vaikka ette ole koskaan keskustelleet, olette kirjoittaneet yhteisen tarinan. Kanssakulkijat siinä kapeassa kohdassa, jossa pitää päättää väistääkö vastaantulijaa, vai meneekö rohkeasti päin kohtaamista.”

Vuoden 2019 pihakatuteos Local Polyp sai ohikulkijoilta ja kaupunkilaisilta paljon positiivista palautetta ja runsaasti hilpeää näkyvyyttä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Tämän kesän teoskuvia voikin jakaa somessa uudella tunnisteella #LocalFellowJKL.

Lisätietoja: Jonna Suurhasko, jonna.suurhasko(at)gmail.com 
Jukka Silokunnas, silokunnas(at)gmail.com 
Leena Lokka, intendentti, leena.lokka(at)jyvaskyla.fi

Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23
40100 Jyväskylä