Lisätietoja

Timo Mattila, viherrakennuttaja 
timo.mattila[at]jyvaskyla.fi
p. 014 266 8160 

Jyväskylän koirapuistoja

Tikkakosken koirapuisto Facebookissa  

Kehittyvä Tikkakoski ry

Tikkakoskelle on noussut uusi koirapuisto. Puisto on pystytetty talkoovoimin ja valmista tuli vapuksi, kun puisto sai penkit, roskikset ja infotaulun paikoilleen. Lisäksi porttien alle asennettiin esteet näppärimpien uloskaivautujien tukkeeksi. 

Tikkakosken koirapuistolla on oma Facebook-sivu. Sivulla on kysytty kehitysehdotuksia ja mielipiteitä puistosta. Puisto saa runsaasti kiitosta muun muassa luonnonmukaisuudesta ja viihtyisyydestä. Noin 3000 neliön alueella on omat aitauksensa pienille ja isoille koirille.  

Puistoon toivotaan koirankakkapussitelinettä, mutta kunnon koiranomistajalla pitää olla pusseja mukanaankin. Muutamia pusseja on viritelty aitaan kiinni ja sekajätteisiin päätyvien jätösten keräilyyn käy myös tavalliset leipäpussit.  

Tikkakosken koirapuisto sai alkunsa Palokka-lehdessä julkaistusta haasteesta Kehittyvä Tikkakoski ry:lle alkutalvesta 2019. Jyväskylän kaupungin vahvalla tuella haaste toteutui ja rakennustyöt alkoivat 15.4.2020. Kahden vuoden kunnossapitosopimus ja vuokrasopimus Kehittyvä Tikkakoski ry:n ja kaupungin välille alkoi 1.5.2020. Puiston puhtaanapidosta vastaa Kehittyvä Tikkakoski ry, kaupunki huolehtii jäteastian tyhjentämisen noin kerran viikossa.