Jyväskylän kaupunginteatterin johtaja Hilkka Hyttisen määräaikainen 5-vuotiskausi teatterin ruorissa päättyy vuoden vaihteessa ja uuden johtajan haku alkaa tämän kevään aikana.

Paikka tulee auki tähän tietoon huhtikuun puolivälissä, kun kulttuuri- ja liikuntalautakunta tekee päätöksen viran auki julistamisesta.

Sivistyksen toimialajohtaja Eino Leisimolta Hilkka Hyttinen saa tunnustusta 5-vuotiskaudesta. – Hilkka Hyttisen kaudella Jyväskylän kaupunginteatterin ohjelmisto on ollut korkeatasoinen ja teatteri on laajentanut toimintaansa selvästi oman talon ulkopuolelle, niin maakuntaan kuin valtakunnallisesti, jopa kansainvälisesti. Myös teatterin katsojaluvut ovat hyvät ja talous tasapainossa. Hyttistä odottavat hänen mukaansa uudet haasteet ja siten uuden johtajan haku käynnistetään pikaisesti. Lupaan, että uusi johtaja saa johdettavakseen yhden Suomen ammattitaitoisimmista kaupunginteattereista.

Hilkka Hyttinen jatkaa teatterinjohtajana kautensa loppuun 31.12.2020. Tavoitteena on, että uusi johtaja aloittaa tehtävässä 1.1.2021.