Suomen kansallismuseon ylijohtaja ja Museoviraston vt. pääjohtaja Elina Anttila korosti puheessaan museoiden yhteiskunnallista merkitystä muuttuvassa maailmassa. Lue puhe uutisesta.

"Onnittelen Suomen kansallismuseon ja Museoviraston puolesta lämpimästi Keski-Suomen museota, Jyväskylän kaupunkia ja kaikkia osallistuneita tahoja valtavasta uudistustyöstä. Näin kauempaa katsoen on hämmästyttävää, että kaikki tämä on toteutunut vain kolmessa vuodessa. Hankkeessa ovat yhdistyneet sekä suojelulliset että toiminnalliset tarpeet – moderni museotoiminta vaatii myös rakennukselta paljon. Jatkosuunnitelmissa on edelleen Alvar Aalto -museon peruskorjaus ja museoiden välinen yhdysosa sekä yhteisen palvelukonseptin luominen. 

Arvokas ja kauttaaltaan uudistettu Keski-Suomen museo on entistäkin tärkeämpi elinvoimatekijä Jyväskylälle. Vastikään teetetyn tutkimuksen mukaan paikallisilla taide- ja kulttuurilaitoksilla on ratkaiseva merkitys Jyväskylän vetovoimalle. Museoiden merkitystä lähialueilleen on tutkittu myös valtakunnallisella tasolla: kyse on satojen miljoonien taloudellisista vaikutuksista.

Museot ovat Suomessa kasvavan suosion kohteena ja puheen aiheena. Viime vuonna tehtiin ennätykselliset 7,6 miljoonaa museokäyntiä. Määrä on noussut vuodesta 2015 noin 2 miljoonalla käynnillä, ja viime vuodesta puoli miljoonaa. Ei ihme, että puhutaan museobuumista. Jo ilman tutkimuksiakin voi todeta, että yhä useammin törmää museopuheeseen kahvilan naapuripöydässä tai ruuhkabussin penkillä. Museot vetävät puoleensa sekä paikallisia yleisöjä että matkailijoita, ja säteilevät ympärilleen elinvoimaa niin taloudellisesti kuin henkisenä voimavarana.

Museoiden suosio ja niiden vaikuttavuus käyvät käsi kädessä. Jonot museoiden ovilla merkitsevät yhä uusia kohtaamisia kulttuuriperinnön ja taiteen kanssa. Museolaitos on yksi yhteiskunnan infrastruktuureista. Sen potentiaali on kasvanut nopeasti, koska museot ovat kuunnelleet asiakkaittensa ja yhteiskunnan tarpeita ja uudistaneet räväkästi toimintamallejaan. Sama kehitys näkyy muissakin kulttuurilaitoksissa, erityisesti kirjastoissa.

Hyvä museonäyttely syntyy vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa. Näinpä myös Keski-Suomen museo on lähestynyt keskisuomalaista identiteettiä paikallisten ihmisten kertomusten kautta. Museoiden on luotava rohkeasti tarinoita, sillä juuri eläytyminen ja tunne ovat parhaita sisältöjen välittäjiä. Museonäyttely on tavallaan oma taiteen lajinsa, jossa kokoelmaesineet, aistiärsykkeet, tila, muotoilu ja arkkitehtuuri, kieli ja teknologia yhdessä ovat ilmaisun välineitä. Keski-Suomen museon uudessa näyttelyssä nämä elementit ovat olleet Neo Arkin taitavissa käsissä.

Jatkuvasti kehittyvä teknologia on tuonut näyttelyihin kokonaan uuden ulottuvuuden. Digitalisaation mahdollisuudet elämyksen tuottamisessa ovatkin museoalan keskeisimpiä painopisteitä tällä hetkellä. 

Museotoiminnan muutoksen myötä käsitys museoiden roolista yhteiskunnassa on avartunut. Aiemmin keskiössä on ollut taiteen ja kulttuuriperinnön säilyttäminen, tutkiminen ja esittäminen. Päämääriä ovat olleet – ja luonnollisesti vieläkin ovat – tutkimus ja oppiminen sekä museovierailujen tuoma ilo. Nyt pohdimme kuitenkin pidemmälle. Millaisiin tarpeisiin kokoelmat pohjimmiltaan vastaavat, ja mihin niitä voi käyttää? Mihin museot toiminnallaan voivat yhteiskunnassa vaikuttaa? 

Vastaukset ovat itse asiassa käden ulottuvilla. Vuoden alusta voimaan tulleen uuden museolain tavoitteena on edistää yhteisöllisyyttä, jatkuvuutta ja kulttuurista moninaisuutta sekä sivistystä, hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja demokratiaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2018 julkaisema Museopoliittinen ohjelma alleviivaa museoiden tarjoavan mahdollisuuksia luovuudelle, sivistykselle, identiteettien rakentumiselle ja muutosten ymmärtämiselle. Lisäksi nähdään, että museoilla on tärkeä tehtävä kulttuurisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän yhteiskunnan rakentamisessa ja hyvinvoinnin edistämisessä. 

Rima on asetettu korkealle. Mikä linkittää museot näihin yhteiskunnan avainkysymyksiin?

Museotoiminnan ytimessä on kulttuuriperintö. Kulttuuriperintö on paitsi aineellisia esineitä ja ympäristöjä, myös niihin kiinnittyviä aineettomia arvoja, ilmiöitä, tietoja ja taitoja. Kulttuuriperintö on jo itsessään valtava voimavara. Sen tunteminen on tärkeä osa sivistystä. Se on kuin lokerikko, johon havaintojamme elämästä ja maailmasta voi järjestää, ja johon oman aikamme ilmiöt voi kiinnittää. 

Museoissa suhteemme kulttuuriperintöön prosessoituu. Kiinnitämme huomiota siihen, miten kulttuurista muodostuu kulttuuriperintöä, millaisia perinteitä luomme ja mitä päätämme siirtää eteenpäin. Tunnistamme samanlaisuutta ja erilaisuutta erilaisten ihmisten, kulttuurien ja aikakausien välillä. Teemme irtiottoja menneisyydestä ja hyppyjä tulevaisuuteen, tai toisiin tapoihin ajatella maailmaa. Opimme katsomaan myös omaa kulttuuriamme kriittisesti.

”Mitä syvemmin tuntee juurensa, sitä vahvempi on.” Näin kiteytti haastattelussa inkerinsuomalainen toimittaja Santeri Pakkanen, toinen Kansallismuseon ”Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset” -näyttelyn käsikirjoittajista. Näyttely on yksi monista esimerkeistä siitä, että ei ole yhtä historiaa, vaan monta. Yksilöt, yhteisöt ja kansat rekisteröivät eri tapahtumia, säilyttävät eri muistoja, ja pukevat niistä eri kertomuksia. Siksi yhteinen kulttuuriperintö on monimuotoista, moniäänistä ja usein ristiriitaistakin. Museoissa näiden tarinoiden erilaisuus kohtaa, ja voimme pyrkiä katsomaan oman näkökenttämme ulkopuolelle.

Sitaatti muistuttaa myös siitä, mikä voima muistoissa ja tarinoissa on. Kun kertomatta jääneet kohtalot saivat vihdoin tilaa museossa, ne tulivat näkyviksi ja jaettaviksi. Syntyi mahdollisuus käsitellä turvallisesti traumaattista historiaa. – Ei ole monia julkisia paikkoja, jossa näin voi tehdä, tai joissa se on luontevaa. 

Museoissa yhdistyvät sinänsä ehkä varsin vastakkaiselta tuntuvat tavoitteet – kulttuuri-identiteettien vahvistaminen ja niiden välisten raja-aitojen poistaminen. Molemmat tarvitaan yhteiskunnan rauhanomaiseen kehitykseen, kriisien ennalta ehkäisyyn ja niissä selviämiseen. Puhutaan resilienssistä: kyvystä joustaa, sopeutua rajuihinkin muutoksiin ja palautua säilyttäen jatkuvasti kriittinen toimintakyky ja tahto. Resilienssi ei rakennu yhdelle yhteiselle perinnölle, vaan jokaisen oikeudelle ilmaista turvallisesti kulttuurista identiteettiään. 

Museokokoelmien säilyttäminen ja museoiden rakentaminen ei olisi järkevää, jos emme voisi uskoa tulevaisuuteen. Juuri nyt museoita puhuttaa aivan erityisesti se, miten ihmisten kulttuuri voidaan sovittaa ympäristöön kestävällä tavalla. ”Ympäristökriisi haastaa kulttuurin muutokseen”, kiteytyy yksi Sitran megatrendeistä.

Aiemmin sukupolvia kestäneisiin kehityskulkuihin on sopeuduttava muutamien vuosien aikajänteellä. Ilmastonmuutoksen lisäksi nopea teknologisoituminen, digitalisaatio, väestöliikkeet tai maailmanpolitiikan ristiriidat muokkaavat elämäämme ja maailmankuvaamme. Monia myönteisiä kehityssuuntia varjostavat uhkat ja hallitsemattomuuden tunne. Tiede ja teknologia tarjoavat ratkaisuja ongelmiin, mutta haasteenamme onkin ihmisten kyky toimia yhdessä näiden ratkaisujen toimeenpanemiseksi. Mustavalkoiset näkökulmat kärjistyvät, ja vihapuheet ruokkivat niitä.

Kestävyyden avaimet ovat juuri kulttuurissa – ihmisten ja yhteisöjen arvoissa ja toimintatavoissa. Kulttuuritoimijoiden – ja siis myös museoiden – tärkeä tehtävä onkin luotsata elintärkeää kulttuurin muutosta. Kulttuuriperintö välittää aivan konkreettista tietoa arjen kestävistä toimintamalleista, ja museot ovat täynnä esimerkkejä kestävästi valmistetuista esineistä ja kiertotaloudesta.

Laajemmin katsottuna, historian perspektiivi saa meidät ymmärtämään oman aikamme vastuun pitkällä aikajänteellä. Taiteen eri muodot ovat tietoa täydentävä, ja usein sitä vahvempi vaikutuskeino. Museo- ja kulttuuriperintöala onkin jo tarttunut ilmastokriisiin ja kestävän kehityksen tavoitteisiin sekä kansainvälisesti että Suomessa. 

Uudistettu museolaki astui siis voimaan tämän vuoden alusta. Lain mukaan maassamme toimii alueellisia vastuumuseoita, joiden tehtävänä on kehittää ja edistää museoiden ammatillista toimintaa ja yhteistyötä alueellaan ja toimia kulttuuriympäristön sekä taiteen ja visuaalisen kulttuuriperinnön asiantuntijoina. Keski-Suomen alueella vastuumuseon tehtävistä huolehtii Jyväskylän museot eli  Keski-Suomen museo ja Jyväskylän taidemuseo yhdessä. 

Kuten Museoviraston kehittämisjohtaja Pirjo Hamari kirjoittaa Kulttuurista perinnöksi -julkaisussa, uudistus ”vahvistaa selkeästi alueiden vastuuta kulttuuriperintötehtävistä. Samalla se vahvistaa ajatusta kulttuuriperinnöstä positiivisena alueellisena voimavarana, jonka vahva puolestapuhuja uusi alueellinen vastuumuseo on. Erittäin positiivisena voi pitää myös sitä, että uusien tehtävien myötä myös valtion osuus järjestelmän rahoituksesta kasvaa. [- -] Kulttuuriperintöalalle syntyy alueille uusia työpaikkoja, erityisesti alueellisiin kulttuuriympäristötehtäviin mutta myös alueellisen museotoiminnan edistämiseen ja alueellisen visuaalisen kulttuurin ja taidemuseotyön edistämiseen. Valtio tukee näitä alueellisia vastuutehtäviä melkoisella osuudella, mutta myös alueiden panostusta tehtäviin tarvitaan.”

Keski-Suomen museo on jo aiemmin ollut vahva alueellinen toimija. Museo on huolehtinut sille kuuluvista kehittämistehtävistä ja vastuista esimerkillisellä tavalla, osallistunut aktiivisesti valtakunnalliseen museopoliittiseen ohjelmatyöhön ja toteuttanut omalla toimialueellaan innovatiivisia kehittämishankkeita. Nyt museon uudistuminen antaa tälle työlle entistä paremmat mahdollisuudet. Museokeskuskonseptin kehittäminen Alvar Aalto -museon kanssa on tärkeä tapa vahvistaa vaikuttavuutta yhdessä toimimalla. 

Kiitän Suomen kansallismuseon ja Museoviraston puolesta lämpimästi Keski-Suomen museota ja sen ammattitaitoista henkilöstöä monen muotoisesta yhteistyöstä, ja toivotan hyvin hoidetulle museolle ja uusille näyttelyille menestystä."

Suomen kansallismuseon ylijohtaja, Museoviraston vt. pääjohtaja Elina Anttila
21.2.2020