Kevätkauden ensimmäisenä ensi-iltana Jyväskylän kaupunginteatterissa nähdään ruotsalaisen elokuvaohjaaja Ingmar Bergmanin klassikkoteksti Kohtauksia eräästä avioliitosta. Nykyaikaan siirretty teos saa ensi-iltansa 6.2. klo 19 teatterin pienellä näyttämöllä.

Näytelmä kuvaa pitkän parisuhteen murrosvaihetta poikkeuksellisella tarkkuudella. Lähikuvaan asettuvat Marianne ja Johan - ensi silmäykseltä liki täydellinen aviopari. Heidän yhteinen elämänsä repeytyy rikki pinnan alaisten jännitteiden ja voimakkaiden, yksilöllisten halujen paineessa. Alkaa täysin uusi elämänvaihe, jossa Marianne ja Johan, kaksi tasavahvaa ihmistä, kamppailevat ennalta arvaamattomien tilanteiden kanssa, eikä mikään ei ole enää entisensä. 

Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta -alkuperäiskäsikirjoitus on valmistunut vuonna 1973. 
– Bergmanin näytelmässä keskiluokkaisen elämän ja intohimoisen rakkauden välillä on valtava kuilu. Tämän hetkinen, 2020-lukulainen käsitys avioliitosta ja parisuhteesta eroaa seitsemänkymmentäluvusta. Nyt kuusikymmentäluvun lopun vaikutteet, yhteisöllisyyden, vapaan rakkauden ja radikalismin sävyt ja niiden aiheuttama arvojen mullistus on haalistunut liki kokonaan ja vapaasti itseään toteuttava ihminen on voimakkain ideaalimme, kertoo ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen. Esityksen toteutuksessa hyödynnetään myös videotekniikkaa, jonka suunnittelusta vastaa vierailija Joonas Tikkanen. 


Kohtauksia eräästä avioliitosta ensi-ilta torstaina 6.2. klo 19, pieni näyttämö.

Teksti Ingmar Bergman
Suomennos Pasi Lampela
Sovitus Pasi Lampela ja Hilkka-Liisa Iivanainen
Ohjaus Hilkka-Liisa Iivanainen (vier.)
Lavastus- ja pukusuunnittelu Karmo Mende
Videosuunnittelu Joonas Tikkanen (vier.)
Valosuunnittelu Asko Konttinen
Äänisuunnittelu Jani Lappalainen
Kampaukset ja maskeeraus Anniina Saari

Rooleissa
Hegy Tuusvuori ja Henri Halkola.

Tekijänoikeutta valvoo Josef Weinberger Limited, Agency North