Jyväskylän Kankaalle avataan koirille oma alue, jossa niin pienemmät kuin isommat koirat saavat ulkoilla vapaana. Kankaan Hurttanurkka eli 2000-neliöinen alue aukeaa 13.12. Se sijaitsee Kankaalla työmaakoppialueen läheisyydessä Vapaaherrantie 7:ssä. Kyseessä ei ole varsinainen pysyvä koirapuisto, vaan tilapäinen, kokeileva ratkaisu rakentamattoman alueen hyötykäyttöön.
Kuvateksti: Riina Peltola, Venni ja Samuli Välimäki ovat enemmän kuin tyytyväisiä, että Kankalle avataan oma koirien Hurttanurkka 13.12. kello 17:15 osana Kankaan joulunavaustapahtumaa.  Paikalla on myös ammattivalokuvaaja Vesa Pekka Lindgren, joka tulee kuvaamaan koiria pientä maksua vastaan.

–    Ehdotus koirapuistosta Kankaalle tuli meille mainioon aikaan, olimme juuri Kankaan yhteistyöryhmässä rakennuttajien ja Kankaan Palvelu Oy:n kanssa pohtineet, miten rakentamattomia alueita voitaisiin väliaikaisesti hyödyntää. Meillä on Kankaalla tavoitteena kokeilla niiden tilapäiskäyttöä laajemminkin, kertoo projektipäällikkö Kaisa Hirvaskoski-Leinonen Jyväskylän kaupungin elinkeinoyksiköstä.
Idean takana on Kankalla asuva Samuli Välimäki puolisoineen Riina Peltolan kanssa. He perustivat Kankaalle oman Facebook-ryhmän nimellä Kankaan Karvakorvat, ja keräsivät adressin koirapuiston puolesta.
–    Huomasimme, että Kankaalla on lapsille kolme puistoa, mutta ei yhtään paikkaa, missä pitää koiria vapaana. Täällä on koiria kuitenkin tällä hetkellä enemmän kuin lapsia. Siispä otimme yhteyden Kaisaan, joka koiraihmisenä innostui ideasta, Välimäki kertoo.
Samulin ja Riinan perheeseen kuuluvalla rottweiler-Vennillä on alueella paljon karvaisia kavereita, joiden kanssa olisi kiva päästä vapaana temmeltämään. Alueella on myös ujomman puoleisia koiria, jotka säikähtävät helposti isompikokoisia lajitovereitaan.
–    Kankaan Hurttanurkassa on erikseen alueet isoille ja pienille koirille. Siinä on luonnontilainen maapohja, josta on poistettu isommat kivenmurikat. Alueella on valaistus ja turvalliset, jämäkät aidat. Alueen käyttö on sallittua omalla vastuulla, Hirvaskoski-Leinonen kertoo.
Parkkipaikkoja puiston vieressä ei ole, vaan autot pysäköidään kuten Kankaalla muutenkin, parkkihalliin.

Toiveita kuunnellaan

Koirapuiston perustamisessa Kankaalle ei aikailtu. Idea puistosta tuli projektipäällikön pöydälle syyskuussa ja avajaisia vietetään nyt jo joulukuussa.
–    Kannustankin alueen asukkaita kertomaan toiveistaan, millaisia toimintoja näille rakentamattomille alueille voisi toteuttaa. Meillä Kankaalla on mahdollisuus kokeilla ja tehdä asioita toisin, Hirvaskoski-Leinonen sanoo.
Koirapuistoa toivoneet Välimäki ja Peltola ovat hyvillään nopeasta toiminnasta.
–    Haluaisimme vielä lähettää isot kiitokset Kaisalle, Jyväskylän kaupungille, YIT:lle, Skanskalle ja Kankaan Palvelu Oy:lle. Nyt Kankaalla on entistä mukavampi asua, kiittelevät Välimäki ja Peltola, Vennin säestyksellä.

Teksti ja kuva: Raisa Nerg