Maailman johtava energianhallintaratkaisujen toimittaja Landis+Gyr Oy odottaa innolla muuttoa Jyväskylän Kankaalle vuonna 2020. Kankaan Smart City eli älykäs kaupunkiympäristö vastaa energia-alan yrityksen murrokseen ja muuttuviin tila-tarpeisiin.

“Moderni, kehittyvä ympäristö on jo sinänsä kiinnostava nähdä”, toteaa Landis+Gyrin toimitusjohtaja Sami Kurunsaari vanhassa Pergamenttihallissa Kangas kurottamassa kohti kestävyyttä -seminaarissa 26.9.2019. Seminaari kokosi asiantuntijat, alueen kehittäjät ja alueesta kiinnostuneet pohtimaan kaupunkien roolia hiilineutraalin kiertotalouden kehittämisessä. Kommentillaan Kurunsaari viittaa koko Kankaan alueen kehitykseen. 

Sami Kurunsaari
Sami Kurunsaari, kuva: Landis+Gyr

Tulevaisuuden hybridialueesta on tulossa asumisen ja työssäkäymisen kaupunginosa, jossa kestävät ja vastuulliset valinnat tekevät arjesta rikasta ja hyvää. Vastuulliset, kiertotalouden mukaiset valinnat energiaratkaisuista jätehuoltoon ovat luontevia perusteita energia-alan toimijan sijoittumiselle alueelle. 

Lisäksi tuleva Tourujoen kunnostus, viherympäristöön panostaminen ja yhteispihat tuovat arkeen ja työpäiviin luonnon monimuotoisuuden luontevalla tavalla mukaan.

Tilantarve muuttuu yrityksen muutoksen myötä

Landis+Gyr työskentelee älykkään energianmittauksen ratkaisujen parissa. Teknologian esiinmarssia eletään paraikaa kansainvälisestikin: Landis+Gyr on toimittanut 1,1 miljoonaan suomalaiseen kotitalouteen etäluettavan mittarin, ja asentanut maailmanlaajuisesti yli 90 miljoonaa älykästä mittalaitetta. Laitteiden ja etenkin niihin liittyvien järjestelmätuotteiden parissa Jyväskylässä työskentelee lähes 300 henkeä, joiden työpöydän paikka muuttuu ensi vuonna muuton myötä.

Landis+Gyrin nykyiset tilat Jyväskylän Jyskässä on aikoinaan suunniteltu valmistuksen ja tuotannon näkökulmasta. Nyt tarpeissa näkyvät tuotekehityksen, palvelutuotannon, myynnin ja asiakasvierailujen tarpeet. Toiveissa on räätälöitävät ja muokattavat tilat. “Modernissa ympäristössä ja uusissa toimitiloissa on merkityksensä myös liiketoiminnalle”, Kurunsaari pohtii. Muun muassa nämä syyt houkuttelivat Landis+Gyrin muuttamaan Kankaalle.

Landis+Gyrin tilat on suunniteltu koko yrityksen väen voimin, ja tiloja on pyöritelty mallien ja kuvien avulla monta kertaa. Työn tekemistä on pohdittu työpajoissa yhdessä henkilöstön kanssa. Uusissa toimitiloissa tiimit on sijoiteltu niin, että ne, jotka ovat päivittäin aktiivisessa vuoropuhelussa, on sijoitettu myös fyysisesti lähekkäin.

“Olen todella tyytyväinen, että tulevat tilat mahdollistavat aidosti interaktiivisen työnteon”, iloitsee Kurunsaari.

Fyysisellä sijainnilla on edelleen merkitystä

Kurunsaaren mukaan henkilöstölle työpaikan fyysisellä sijainnilla on edelleen merkitystä.

“Uusi sijainti tulee helpottamaan ihmisten arkea”, Kurunsaari kertoo. Kankaan alue sijaitsee keskustan kupeessa valtaväylien vieressä. “Meillä käy paljon ihmisiä kylässä ja meidän omat ihmiset liikkuvat paljon. Tästä on helppo mennä ja helppo tulla”, Kurunsaari jatkaa.

Sijainnin lisäksi Kangas tarjoaa hienon ympäristön yhteistyölle. Saman alan yritysten muodostama maantieteellinen keskittymä eli klusteri voi tarjota merkittävää kilpailuetua.

“Energiaklusteri voisi saada aikaan luonnollista ja entistä vilkkaampaa vuoropuhelua alan yritysten kesken”, Kurunsaari visioi. 

Kurunsaari nostaa esiin myös arkipäivän työelämän ja ihmisten arkielämän tarpeet. Kankaan alue tarjoaa työntekijöille arjen palvelut ruokaostoksista parturikäyntiin. “Toivon palveluiden helpottavan arkielämää. Jos tällainen ekosysteemi saadaan toimimaan, viihtyvät ihmiset entistä paremmin myös töissä”, Kurunsaari pohtii.

Maailmanlaajuisesti merkittävä hybridialue

Kankaan alueesta on tähän mennessä rakennettu 15 prosenttia, ja jo nyt voi huomata, että Kankaasta on rakentumassa ilahduttava ja eläväinen alue, jossa yhteisöllisyys korostuu. Vihreys, kestävyys ja yhteisöllisyys ovat suunnittelun alusta asti olleen Kankaan teemoja. Alueella onkin toteutettu resurssiviisaita yhteisjärjestelyjä esimerkiksi jätehuollon, pysäköintiratkaisujen ja yhteispihojen muodossa. 

Kangas mies ottaa pyörän parkista

Hybridialueelta tulee löytymään erikoisuuksia, jotka tekevät tulevasta kokonaisuudesta maailmanlaajuisestikin merkittävän. Muun muassa vahvat viherrakentamisen teemat, autottomuus, kevyen liikenteen mahdollisuudet, tuleva pyöräilybaana, luonnon niityttäminen, prosenttitaide, oma alueportaali ja digitaalisuuden edelläkävijyys luovat Kankaalle omaleimaista identiteettiä, johon yritysten on helppoa ja merkityksellistä yhtyä. 

Tutustu Landis+Gyriin

Lue myös Mari Pantsarin (26.9.2019) haastattelun pohjalta kirjoitettu artikkeli ”Kaupungeissa ratkaistaan maapallon tulevaisuus”.

Lisätietoa Kankaan toimitiloista ja rakentamisesta

Kaisa Hirvaskoski-Leinonen
projektipäällikkö, Kangas
Jyväskylän kaupunki, Business Jyväskylä
p. 040 525 4779, kaisa.hirvaskoski-leinonen[at]jyvaskyla.fi


Teksti: Hanna Liimatainen
Kuvat: Sami Kurunsaari, kuva: Landis+Gyr
Pyöräilykuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen