Keski-Suomen kuntien kirjastot viettävät e-aineistojen teemaviikkoa 7.–11.10.2019. Teemaviikon aikana voi Keski-kirjastoissa tutustua tarkemmin e-aineistoihin ja niiden käyttöön. Lisäksi tarjolla on e-aineistovinkkejä, joita julkaistaan kirjastojen sosiaalisen median kanavilla. 

Teemaviikolla osassa toimipaikoista on e-aineistojen opastuspiste. Neuvoa voi myös aina kysyä kirjaston palvelutiskiltä. Jyväskylän ja Keuruun pääkirjastoissa on myös mahdollisuus henkilökohtaiseen opastusaikaan, jonka voi varata kirjaston palvelutiskiltä tai verkosta osoitteesta www.keskikirjastot.fi/web/arena/e-opastus.

E-aineistojen käyttö kirjastoissa on kasvattanut suosiotaan. Esimerkiksi Jyväskylässä vuonna 2018 e-kirjojen ja e-äänikirjojen käyttö on kasvanut 57% verrattuna edelliseen vuoteen. E-lehtien käyttö on kasvanut 127%. 
 
- Asiakkaamme ovat löytäneet e-aineistot mahtavan hyvin! Joskus e-aineistojen käyttö voi kuitenkin tuntua vieraalta tai se on muuten uutta. Teemaviikon tavoitteena on entisestään lisätä e-aineisto-osaamista sekä kannustaa asiakkaita kysymään opastusta omasta kirjastosta, kertoo Jyväskylän Palokan aluekirjaston kirjastonjohtaja Tiina Vehkoo. 

Keski-kirjastojen asiakkaiden käytettävissä on laaja valikoima e-aineistoja: kirjoja, äänikirjoja, sanoma- ja aikakauslehtiä, musiikkia ja soitonopetusvideoita. Näistä suurin osa on käytettävissä sekä kotona että kirjastossa. Käyttöön tarvitaan kirjastokortti, PIN-koodi, mobiililaite tai tietokone sekä verkkoyhteys. 
 
E-aineistot löytyvät Keski-kirjastojen verkkokirjastosta:  
www.keskikirjastot.fi/web/arena/e-kirjasto

Lisätietoja:
Sanna Keralampi, kirjastonhoitaja, Jyväskylän kaupunginkirjasto  
Vapaudenkatu 39–41, sanna.keralampi(at)jyvaskyla.fi, p. 014 266 4108 

www.keskikirjastot.fi/web/arena/kirjastot?jyvaskylan-paakirjasto


 

Asiasanat: