Jyväskylän ammattikorkeakoululle (JAMK) Olympiakomitean kunniamaininta myönteisestä suhtautumisesta urheilijoiden kaksoisuran toteuttamiseen. Kunniamaininta myönnettiin JAMKille Huippuvaiheen kaksoisuraseminaarissa Kuopiossa torstaina 19.9.2019.

Perustelujen mukaan JAMK tarjoaa urheilijoille henkilökohtaista opintojen suunnittelua sekä räätälöi joustavia opintojen toteuttamistapoja, jotta opiskelu olisi mahdollista myös kilpaurheilun ohessa. Opinto-ohjaajat ja opettajatutorit auttavat urheilun ja opiskelun yhteensovittamisessa esimerkiksi tilanteissa, joissa urheilevat opiskelijat eivät itse pysty osallistumaan kontaktiopetukseen leirien ja treenien vuoksi.

Mahdollisuuksia ja tukea urheilu-uran ja opintojen yhteensovittamiseen

– Tarjoamme mahdollisuuksia verkko-opiskeluun ja räätälöimme opintojen ajoittamista niin, että ne sopisivat aikatauluihin mahdollisimman hyvin. Lisäksi puhumme ihan siitä arjesta ja ajanhallinnasta opiskelijan kanssa tarvittaessa. Neuvomme myös, miten urheilu-uralla syntyneet taidot ja verkostot olisi siirrettävissä työnhaun avuksi ja osaksi työelämää, kertoo kunniamaininnan vastaanottanut opinto-ohjaaja Heli-Riikka Immonen JAMKista.

Urheiluakatemiaopinnoista jatkomahdollisuuksia urheilu-uralle

JAMKissa on toteutettu myös 15 opintopisteen urheiluakatemiaopinnot, joiden tavoitteena on yhdistää sekä opinnoissa että urheilu-uralla saatua tietotaitoa ja kehittää urheilijaopiskelijan osaamista tulevaisuutta palvelevaksi kokonaisuudeksi.
– Kokonaisuus on kehitetty yhdessä Jyväskylän Urheiluakatemian kanssa urheilutradenomi-opintojen yhteyteen. Kokonaisuutta tarjotaan avoimina AMK-opintoina kaikille urheiluakatemia-statuksen omaaville urheilijoille. Avoimet opinnot mahdollistavat sen, että niitä voi opiskella kaikissa suomalaisissa korkeakouluissa, kertoo lehtori Aila Ahonen JAMKista.

 

A-P Liukkonen AaltoAlvarissa veden alla

Muun muassa kilpauimari Ari-Pekka Liukkonen on opiskellut urheiluliiketoimintaa JAMKissa avoimina korkeakouluopintoina kiireisen kilpauransa ohessa.

– Huippu-urheilun ja opiskelun yhdistäminen on ajoittain haastavaa, mutta JAMKilla on onneksi ollut halua lähteä rakentamaan sellaisia opintopolkuja, että opiskelu myös kilpaurheilun täyttämällä kalenterilla olisi mahdollista. Pystyn tekemään kursseja etänä todella hyvin, mikä on kyllä avainasemassa oman uran ja opiskelun yhteensovittamisessa, Liukkonen totesi JAMKin haastattelussa lokakuussa 2018. Lue koko juttu täältä.  

Kunniamaininta myönnettiin Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön järjestämässä Huippuvaiheen kaksoisuraseminaarissa Kuopiossa torstaina 19.9.2019. Tarkka lista kunniamaininnoista löytyy Olympiakomitean sivuilta.