Valon kaupunki -tapahtuma innoitti Kynnystien ja Lahjaharjuntien palvelukotien väkeä ideoimaan ja järjestämään omat valo-tapahtumat asukkaiden ja henkilökunnan iloksi.

Jyväskylän Kynnystien ja Lahjaharjuntien palvelukotien väki, niin asukkaat kuin henkilökuntakin, virittäytyvät syksyyn valo-teemalla Valon kaupunki -tapahtuman innoittamana.
–  Halusimme tuoda valoa ja iloa palvelukotien asukkaillemme. Ideoimme ja suunnittelimme asukkaidemme kanssa omat, asukkaillemme suunnatut valo-tapahtumat, kertoo palveluesimies Pia Blomberg.

Kynnystien palvelukodin väki nauttii torstaina elokuvasta Jäniksen vuosi, sään salliessa ulkoilmaelokuvana. Ja palvelukodin pihapiiri valaistaan lyhdyin ja led-valoin. 

Myös Lahjaharjuntien palvelukodin pihapiiriä koristetaan valoin ja lyhdyin ja lauantaina asukkaat kulkevat voimaannuttavan kynttiläpolun. 
– Lisäksi palvelukodin etupihalle rakentuu itse tehty valaistusteos, kun pihaan tuotava vene valaistaan. Vene on valaistuna tämän viikon ajan ja asunnottomien yön aikaan, Blomberg selvittää.

Kynnystien ja Lahjaharjuntien palvelukodeissa tarjotaan ympärivuorokautista tuettua asumispalvelua mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Palvelut ovat Jyväskylän kaupungin aikuissosiaalityötä ja kuntouttavia palveluita.

Lisätietoja
palveluesimies Pia Blomberg, p. 014 266 3412

Varsinaisen Valon kaupunki -tapahtuman ohjelmaan voi tutustua osoitteessa: valonkaupunki.jyvaskyla.fi/