Jyväskylän varhaiskasvatuksen asiakasraati on asiakkaiden osallisuus- ja vaikuttamisfoorumi, jonka kautta lasten vanhemmat pääsevät mukaan arvioimaan ja kehittämään varhaiskasvatuspalveluja. Asiakasraati etsii uusia jäseniä toimintakaudelle 2019 -2020.

Lisätietoja: 
palvelukoordinaattori Heli Arnberg, varhaiskasvatuspalvelut, p. 014 266 7746 
palvelukoordinaattori Sari Koivisto, varhaiskasvatuspalvelut, p. 014 266 3102 

Raatiin ilmoittaudutaan 22.8.2019 mennessä sähköpostilla heli.arnberg@jyvaskyla.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä pyydetään kertomaan, millaista varhaiskasvatuspalvelua perhe käyttää. Vanhempien edustusta toivotaan eri puolilta Jyväskylää sekä kaikista kunnallisista ja yksityisistä päiväkodeista, perhepäivähoidosta, lasten kerhoista sekä perhepuistoista. Raadin jäsen ei voi työskennellä Jyväskylän varhaiskasvatuspalveluissa. Valittuihin raatilaisiin otetaan yhteyttä 26.8.2019 mennessä. 

Asiakasraadissa pääsee osallistumaan ja vaikuttamaan varhaiskasvatuspalvelujen kehittämiseen 

Asiakasraati kokoontuu 6 kertaa toimintavuoden aikana eri puolilla Jyväskylää sijaitsevissa päiväkodeissa. Tapaamisissa käsitellään varhaiskasvatuksen ajankohtaisia asioita sekä asiakkaiden palautteista nousseita teemoja. Asiakasraadin toimintaan osallistuminen on yksi lasten vanhempien mahdollisuuksista osallistua ja vaikuttaa varhaiskasvatuspalvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen. Edellisellä toimintakaudella raadin tapaamisissa kuultiin Tartu tarinaan – hankkeesta, Liikkuvasta varhaiskasvatuksesta ja -koulusta, kokopäiväpedagogiikasta sekä varhaiskasvatuksen laatutekijöistä.   

Asiakasraati on mukana myös kaksi kertaa vuodessa järjestettävissä Ajankohtaista varhaiskasvatuksessa –illoissa. Tilaisuuksiin kutsutaan varhaiskasvatuksen johto, yksityiset palveluntuottajat, kunnallisten päiväkotien johtajat, sivistyslautakunnan jäsenet sekä oppilaitosten edustajat. 

Asiakasraadin toimintaan ja aikaisempien kokousten muistioihin pääsee tutustumaan raadin nettisivuilla.