KUTU Päivien seminaariohjelma on nyt valmis! Laatuaan ensimmäisen valtakunnallisen julkisen alan kulttuurituottajille suunnatun tapahtuman ohjelma on kattava kattaus ajankohtaisia aiheita ja käytännön työvälineitä kulttuurituottajan monialaiseen toimenkuvaan.

KUTU päivien ensimmäisenä seminaaripäivänä kuullaan ajankohtaisia kuulumisia julkisen sektorin ja yhteiskunnallisten kulttuuritoimijoiden toimesta. Mitä kuuluu Taikelle? Sen kuulumisista kertomassa johtaja Paula Tuovinen. Erikoisasiantuntija Johanna Selkee visioi Kuntaliitton taholta kulttuuripalveluiden tulevaisuutta otsikolla “Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista” ja pääsihteeri Rosa Meriläisen puheenvuoro puolestaan käsittelee viime vuonna perustetun Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n toimintaa ja tavoitteita.

Iltapäivä startataan käytännön työvälineitä kulttuurin tuottamiseen tarjoavilla klinikoilla. Kiinnostaako prosenttikulttuuri ja erilaiset tavat toteuttaa periaatetta käytännössä? Prosenttikulttuuriklinikasta lisätietoa täällä. Pohditko kouluttautumismahdollisuuksia ja alati muuttuvan työn osaamistarpeita? Siihen haetaan ratkaisuja Tuottajakoulutus ja sen tulevaisuus -klinikalta. Klinikat järjestetään päivän aikana kaksi kertaa, jolloin kaikki osallistujat pääsevät mukaan molemmille klinikoille.

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU Ry:n tuottama kulttuurituottajien työssäjaksaminen ja työhyvinvointi -ohjelma päättää ensimmäisen seminaaripäivän.  Ajatuksia aiheen tiimoilta herättää Arts Management Helsingin toimintaa johtava Outi Järvinen.

Luvassa on myös yllätyksellistä oheisohjelmaa ja mahdollisuus rentoutua tauoilla viihtyisässä KUTU loungessa, jossa tarjolla elämyksillä niin sielulle, kuin ruumillekin. Maanantaina loungessa muun muassa Rahoituskaffela, klinikka jossa voi piipahtaa kahvikupin ääressä juttelemassa ja hakemassa tietoa kulttuurin rahoitukseen liittyen. Kahvit ja rahoitusapua tarjoavat asiantuntijat Taikesta, Keski-Suomen liitosta, Kulttuurirahastosta sekä Opetus- ja kulttuuriministeriöistä.

Maanantai-iltana kokoonnutaan viihtymään yhdessä ja nauttimaan resurssiviisaista nautinnoista sekä viihdyttävästä ohjelmasta Tanssisali Lutakkoon, joka sijaitsee päätapahtumapaikka Paviljongin välittömässä läheisyydessä. Illan anti paljastetaan lähiaikoina!

Tapahtuman toisen päivän teema on osallisuus

Osallisuuden teemaa ja toisen päivän ohjelmaa raamittamaan on kutsuttu Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen asiantuntijoita, jotka alustavat teemaa kunnan kulttuuritoiminnan osallistumisen muotoihin, mahdollistamiseen ja esteisiin liittyen.

Kulttuuriseen vapaaehtoistoimintaan keskittyvässä paneelissa keskustellaan asiantuntijoiden voimin vapaaehtoistoiminnasta tämän päivän kulttuurikentällä. Keskustelemassa ovat toiminnanjohtaja Leo Stranius Kansalaisareenasta, Valtakunnallisen kulttuuriluotsitoiminnan kehittämishankeen koordinaattori Katri Leppisaari, vapaaehtoistyön johtamiseen ja koulutukseen erikoistunut lehtori Juha Iso-Aho Humanistisesta ammattikorkeakoulusta sekä Jyväskylän elävän musiikin yhdistyksen JELMU Ry:n työvaliokunnan puheenjohtaja Henna Voutilainen.

Kulttuuripalveluiden alueellisesta saavutettavuudesta kuullaan puheenvuoro alue- ja kaupunkikehityksen asiantuntija Timo Arolta, aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:stä.

Osallistuvaan budjetointiin tutustutaan Helsingin kaupungin kehittämisasiantuntija Inari Penttilän johdolla. Puheenvuoro käsittelee aihetta Helsingin OmaStadi-mallin kautta. Mitä tapahtuu kun kaupunkilaisille annetaan mahdollisuus ideoida ja päättää siitä, miten kaupunki käyttää 4,4, miljoonaa € vuosittain ja miten malli toimii kulttuuripalveluiden osalta?

Iltapäivän ohjelma jatkuu klinikoilla. Klinikat toteutetaan yhtäaikaisesti ja tapahtumaosallistuja voi valita mieleisensä klinikan oman kiinnostuksensa pohjalta. Klinikkapareista ensimmäisellä voi tutustua valtakunnallisen Kulttuuriluotsi-hankkeen tuloksiin ja napata mukaan vinkkejä, siitä, miten kulttuuriluotsitoiminnan mallia voi soveltaa ja mitä koordinoinnissa tulee ottaa huomioon tai kenties sinua kiinnostaa, miten kunta voi palkata kuntataiteilijan ja haluat tulla kuulemaan miten Haminan kuntataiteilija-malli toimii?

Päivän toinen klinikkapari tarjoaa mahdollisuuden tutustua kulttuuripalvelut, digitalisaation ja vanhustyön yhdistävään Vaasan Alvar kuvapuhelin-palveluun tai osallistua löytöretkelle tutkimaan miten UNESCO:n maailmanperintöä ja kulttuuriperintöä hyödynnetään Keski-Suomessa paikallisten palveluiden kehittämiseksi.

Päätösohjelmassa luvassa yllätyksellistä ohjelmaa ja yhteenvetoa KUTU Päivien annista.

Tiistain tauoilla KUTU loungessa viihdytään niin ikään yllätyksellisten elämysten parissa samalla tarjoiluista nauttien. Luvassa ainakin elävää musiikkia ja muita taide-elämyksiä.

Tapahtuman juontaa Silvia Hosseini. Lue Silvian KUTU Päiviin liittyviä ajatuksia täältä.

Tutustu koko seminaariohjelmaan täällä

KUTU Päivien tiimi toivottaa kaikki julkisella sektorilla kulttuurin tuottamisen kanssa työskentelevät lämpimästi tervetulleiksi tapahtumaan. Tule, näe, koe, osallistu ja vaikutu! Tehdään yhdessä KUTU päivistä se meidän kaikkien yhteinen tapahtuma! Ilmoittautumiseen pääset täältä.

Pidätämme oikeuden mahdollisiin aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin.

Asiasanat: