Jyväskylän keskustassa voi 13.5.2019 lähtien törmätä värikkäisiin huomioliiveihin pukeutuneisiin nuoriin. Kyseessä on Kollektoripartio. Se koostuu 18–23-vuotiaista paikallisista 4H-nuorista, joiden tehtävänä on pitää Jyväskylän keskustan alue siistinä.

Kollektoripartion työhön kuuluu sekä roskien kerääminen ympäristöstä, että väärin pysäköityjen polkupyörien siirtäminen pyöräparkkeihin.
Keskustan alueella pyöräillessä polkupyörä kannattaa jättää aina pyöräparkkiin, joita Jyväskylän ydinkeskustan alueella on noin parikymmentä. Näin kulkuväylät eivät täyty eikä omaa pyörää tarvitse etsiä siirtämisen jäljiltä. Parhaiten polkupyörille löytyy tilaa Aren aukion, torin ja Puistokadun pyöräparkeista.


Kollektoripartion toiminta jatkuu arkisin ja lauantaisin syyskuulle saakka. Kollektoripartio toimii tällä nimellä nyt neljättä vuotta. Toiminnan mahdollistavat Jyväskylän kaupunki, keskustan kiinteistöt, Jyvässeudun 4H-yhdistys ja Jyväskylän Elävä Kaupunkikeskusta ry.

Keskustaluotsi toimii yhteyshenkilönä

Kollektoripartion ohella on työssään aloittanut keskustaluotsi Matti Leinonen. Jyväskylän kaupungin työntekijänä keskustaluotsi huolehtii keskusta-alueen promootiopaikkojen varauksista ja toimii tapahtumajärjestäjien yhteyshenkilönä. Tehtäviin kuuluu myös yleisen järjestyksen ja turvallisuuden seuranta. Lisäksi keskustaluotsi koordinoi Kollektoripartion toimintaa ja toimii sen yhdyshenkilönä. Keskustaluotsin toiminta-aika jatkuu 30.9.2019 saakka.

Lisätietoja:
Matti Leinonen, keskustaluotsi, Jyväskylän kaupunki, matti.leinonen@jyvaskyla.fi, p. 050 370 6230.
Minna Kankainen, toiminnanjohtaja, Jekku ry, minna.kankainen@jekku.fi, p. 050 413 9889.