Keljonkankaan yhtenäiskoulun rakentamista valmistelevat kadunrakennustyöt ovat käynnissä. Sohlberginkadun nykyinen liittymä Eteläväylältä jää koulun alueelle, joten uusi osa Sohlberginkatua toteutetaan nykyisen Metallimiehentien kohdalle.

Käytöstä poistuva Sohlberginkadun osa suljetaan torstaina 2.5.2019 klo 8.00 alkaen. Tulevan koulun tontin kautta ei ole sen jälkeen läpikulkumahdollisuutta. Aiemmin Metallimiehentien nimellä ollut parannettava kadun osuus muuttuu Sohlberginkaduksi. Uusi Sohlberginkadun osa päällystetään viimeistään heinä-elokuun vaihteessa.

Jalankulkijoille ja pyöräilijöille merkitään työnaikainen kulkureitti. Uudelle kadun osalle tulee erillinen jalankulku- ja pyöräilyväylä. Lisäksi talven 2019-2020 aikana rakennetaan Eteläväylän alittava alikulkukäytävä. Sohlberginkadun ja Eteläväylän läheisyydessä on käynnissä myös muiden rakennuttajien maarakennustöitä, minkä vuoksi työmaiden lähellä liikkuvien toivotaan olevan tarkkaavaisia.

Sohlberginkadun rakennuttamisesta vastaa Jyväskylän kaupunki pääurakoitsijanaan Altek Aluetekniikka -liikelaitos

Sohlberginkadun uusi sijainti kartalla

Sohlberginkadun vanha osa suljetaan Keljonkankaan uuden yhtenäiskoulun rakentamisen vuoksi. Uusi Sohlberginkadun osa kiertää yhtenäiskoulun tontin. Se päällystetään viimeistään heinä-elokuun vaihteessa. Suurenna karttaa klikkaamalla sitä.

Kaupunginosa: