Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen apuvälinepalvelusta lainatut rollaattorit ja pyörätuolit voi nyt tuoda tarkastettavaksi ja huolettavaksi toukokuun alussa toteutuvan huoltokiertueen huoltopysäkeille.

Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveysasemilta lainatut rollaattorit ja pyörätuolit voi nyt tuoda tarkastettavaksi ja tarvittaessa huollettavaksi. Apuvälinepalvelujen huoltokiertue pysähtyy Uuraisilla, Vaajakoskella, Korpilahdella ja Hankasalmella toukokuun alussa.

Apuvälinepalvelujen kiertueen huoltopysäkit ovat Uuraisten terveysasemalla (Kuukantie 16) maanantaina 6.5.2019 klo 9–12, Vaajakosken vanhalla terveysasemalla, (Väkkärätie 1) tiistaina 7.5.2019 klo 9–12, Korpilahden paloasemalla (Virastokuja 2) keskiviikkona 8.5.2019 klo 9–12 ja Hankasalmella Palvelukeskus Päivärannan alakerrassa (Keskustie 55) torstaina 9.5.2019 klo 9–12.

Huollettu pyörätuoli ja rollaattori on turvallinen arjen apu.
– Potilasturvallisuuden kannalta on tärkeää, että lainatut laitteet ovat turvallisia. Jarrut voivat rikkoutua tai pyörät eivät pyöri kunnolla, joten ne on hyvä tarkastaa säännöllisesti, muistuttaa osastonhoitaja Anita Homanen.

Huoltokiertueella muistutetaan myös kotona tehtävän perushuollon tärkeydestä
– Perushuolto, kuten puhdistaminen ja ilmakumirenkaiden täyttäminen, kuuluvat aina apuvälineen käyttäjälle. Isommat huoltokorjaukset tehdään yleensä teknisessä huollossa, Homanen tarkentaa.

Huoltokiertueen varikkokäynneille ei tarvitse varata aikaa. Kiertueella ei vaihdeta tai lainata apuvälineitä, vaan ne on hoidettava normaalisti oman alueen apuvälinepalvelun kautta.

www.jyvaskyla.fi/terveys/kuntoutus/apuvalinepalvelu

Lisätietoja:
Anita Homanen, osastonhoitaja, Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus (Jyte), p. 014 336 6412, etunimi.sukunimi(at)jkl.fi