Jyväskylän kaupunki järjestää kesällä uimakouluja lapsille yhteistyössä Swimming Jyväskylä ry:n kanssa. Kesäkuussa uimakoulut järjestetään vesiliikuntakeskus AaltoAlvarissa ja heinäkuussa Vaajakosken Wellamossa. Uimakoulut ovat yhdeksän käyntikerran kursseja ja niiden hinta on 45 euroa. Ilmoittautumiset alkavat maanantaina 8.4.2019 klo 9.

Uimakouluissa on kolme eri tasoryhmää, joista on tärkeää valita lapselle hänen tasonsa mukainen ryhmä. Varhaistaitoryhmä on tarkoitettu viisi vuotta täyttäneille lapsille, joilla ei ole aiempaan kokemusta uintiharjoittelusta ryhmässä. Alkeisryhmä ilman erillisiä ikärajoja on tarkoitettu viisi vuotta täyttäneille lapsille, jotka osaavat jo sukeltaa sujuvasti. Jatkoryhmä on tarkoitettu seitsemän vuotta täyttäneille lapsille, jotka osaavat uida vähintään 10 metriä syvässä vedessä vatsallaan ja selällään.

Katso ilmoittautumisohjeet, lasten uimakoulujen tarkempi ohjelma ja ryhmien kuvaukset osoitteessa https://www.jyvaskyla.fi/liikunta/liikkumaan/lastenjanuorten-uimaopetus

Soveltavan liikunnan uimakoulut

Uimakouluja on tarjolla myös erityisopetusta tarvitseville lapsille. Viittomakielisten lasten uimakoulu on tarkoitettu kuulovammaisille ja viittomakielisille lapsille. Tämä viittomakielisten lasten alkeisryhmä ilman erillisiä ikärajoja on tarkoitettu viisi vuotta täyttäneille lapsille, jotka osaavat jo sukeltaa sujuvasti.

Erityisuimakoulut on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville lapsille, joilla ei ole uimataitoa tai, jotka ovat arkoja vedessä. Ryhmien tavoitteena on totuttaa lapsi veden ystäväksi sekä opettaa hänet sukeltamaan. Ryhmissä harjoitellaan myös alkeisuintitekniikoita ryhmän edellytysten mukaan. Erityisuimakoulujen tasoryhmissä 1–2 on mukana fysioterapiaopiskelijoita avustamassa, mutta tasoryhmässä 3. lapsella tulee olla oma avustaja mukana.

Ilmoittautuminen soveltavan liikunnan uimakouluihin on auki 10.4.–15.5.2019 ja se tapahtuu sähköisesti osoitteessa https://kuntapalvelut.fi/jyvaskyla/courses.php?l=fi#pos-1-1-1021

Tarkemmat kurssikuvaukset ja aikataulut soveltavan liikunnan sivuilta https://www.jyvaskyla.fi/liikunta/liikkumaan-ohjatusti-ja-omatoimisesti/...

Loiskis-uintikurssit

Edellisten lisäksi kesällä järjestetään Loiskis-uimaopetusta, joka on alakoulun oppilaille suunniteltua lisäopetusta. Uintikurssit ovat tarkoitettu vain oppilaille, joille on tullut koulun kautta suositus lisäopetuksesta.  Ilmoittautuminen Loiskis-kursseille 20.5.–6.6.2019 koululta tulleen ohjeen mukaisesti.

Lisätietoa

vastaava liikunnanohjaaja Eero Simonen, uimaopetus
eero.simonen[a]jkl.fi, p. 014 266 4262

https://www.jyvaskyla.fi/liikunta/kesa