Lapsiperheille on tarjolla palveluohjausta kevään 2019 aikana Keltinmäessä, Kuokkalassa, Tikkakoskella ja Vaajakoskella.

Jyväskylän neljällä asuinalueella, Keltinmäessä, Kuokkalassa, Tikkakoskella ja Vaajakoskella, lapsiperheille on kevään aikana tarjolla matalan kynnyksen palveluohjausta. Perhekeskustyöntekijöiden ”kävele sisään”- eli walk-in -palveluohjauksen vastaanottoja on kullakin alueella kolmesta neljään kertaan kevään aikana.

– On hienoa, että voimme tuoda palvelua lähelle asukkaan arkea ja niin, että asukkaan on mahdollisimman helppoa tulla piipahtamaan vastaanotolla. Keväällä perhekeskustyöntekijät jalkautuvat neljälle alueelle, mutta tarkoitus on viedä palveluohjausta kaikille yhdelletoista alueelle, joissa perhekeskusverkostot toimivat, selvittää palveluesimies Piritta Jetsu Jyväskylän kaupungin varhaisen tuen palveluista

Perheet ja alueen lapsiperhetoimijat voivat tulla keskustelemaan perhekeskustyöntekijän kanssa ilman ajanvarausta mieltä askarruttavista lapsiperheen arkeen liittyvistä asioista. Niitä voivat olla esimerkiksi lasten kasvatus, ihmissuhteet, vanhempien oma jaksaminen ja voimavarat, kodin pelisäännöt tai arjen pulmatilanteisiin liittyvät asiat.

– Tarvittaessa perhekeskustyöntekijä voi tapaamisessa arvioida perheen kotipalvelun tarvetta ja myöntää palvelua hetkellisesti akuutteihin tilanteisiin, palveluesimies Jetsu kertoo.

– Tapaamisessa voidaan myös tehdä esimerkiksi yhdessä varhaisen tuen perheohjauksen hakemus ja miettiä muita perheen tilanteeseen sopivia palveluita tai toimintoja, perhekeskustyöntekijä Tiina Tuukkanen jatkaa.

Walk-in palveluohjaukset ilman ajanvarausta

Tikkakoski:
perjantai 26.4. klo 8.30-11.30 Tikkakosken nuorisotila Nuotikka, Kirkkokatu 3
keskiviikko 15.5. klo 12.30-15.30 Liinalammin päiväkotikoulu, Tervaruukinkatu 36
perjantai 24.5. klo 8.30-11.30 Tikkakosken nuorisotila Nuotikka, Kirkkokatu 3
keskiviikko 5.6. klo 13.30-15.30 Liinalammin päiväkotikoulu, Tervaruukinkatu 36

Vaajakoski: Sampoharjun terveysasema, Vesmannintie 7
tiistai 16.4. klo 8.30-11.30
tiistai 21.5. klo 8.30-11.30
tiistai 18.6. klo 8.30-11.30

Keltinmäki: Keltinmäen hyvinvointikeskus, Keltinmäentie 15
torstai 11.4. klo 8.30-11.30
torstai 25.4. klo 8.30-11.30
torstai 9.5. klo 8.30-11.30
torstai 6.6. klo 8.30-11.30

Kuokkala: Yrttisuon perhepuisto, Kekkolantie 18
keskiviikko 17.4. klo 13-16
keskiviikko 22.5. klo 13-16
keskiviikko 19.6. klo 13-16

Perhekeskusverkostotoiminnan tavoitteena on koota yhteen alueen lapsiperhetoimijoita, yhdistää voimia ja osaamista, tukea lapsiperheitä, kuulla asukkaan ääntä ja tuottaa alueen asukkaiden tarpeiden mukaisia palveluita sekä tarjota mahdollisuuksia kohtaamiseen. Perhekeskusverkostojen tapaamisissa on koolla alueen lasten, nuorten ja perheiden parissa toimivia kaupungin, seurakunnan, yritysten, järjestöjen toimijoita sekä asukkaiden edustajia.

Perhekeskusverkostot ja palveluja alueittain

Jyväskylän perhekeskusverkostot Facebookissa

Lisätietoja:
perhekeskustyöntekijä Tiina Tuukkanen, p. 014 266 1849
perhekeskustyöntekijä Sari Paananen, p. 014 266 4870
palveluesimies Piritta Jetsu, p. 014 266 3502