Kaupungin pääsivuston (www.jyvaskyla.fi) etusivulla käytiin vuoden 2018 aikana 1 791 615 kertaa. Sivuston sivuja ladattiin 29 415 296 kertaa 3 962 315 eri vierailun aikana 1 559 822 uniikista osoitteesta.

Kuukauden aikana sivuille tultiin 140,8 eri maasta/organisaatiotason osoitteesta. Keskimäärin päivän aikana, joka päivä, sivuille tehtiin noin 10 855,7 vierailua.

Ajankohtaista-palstalle tehtiin vuoden aikana 1 508 uutista ja mediatiedotetta, lisäksi kuulutukset. Tapahtumakalenteriin lisättiin 4 765 tapahtumaa seudun kunnissa. Palautejärjestelmään tuli 6 865 julkista palautetta tai kysymystä.

Jos selaajat tulivat toisella sivustolla olevan linkin kautta sivuillemme, ylivoimaisesti todennäköisintä oli että kyseinen sivusto oli Google. Toiseksi todennäköisintä oli, että selaaja tuli Facebookista ja kolmanneksi todennäköisin lähtösivusto oli Bing-hakukone.

Suurin osa selaajista käytti nettiyhteytenään Elisan, TeliaSoneran tai DNA:n verkkoa.

Suurin osa selaajista käytti selaimenaan (joulukuussa 2018) Chromea (47.7%), Safaria (19.2%), Internet Exploreria (10.9%) tai Firefoxia (7,2%).

Vuoden 2012 aikana alkanut mobiililaitteilla selailu otti aimo harppauksen eteenpäin julkaisujärjestelmän vaihdon myötä vuoden 2018 aikana. Joulukuussa 2013 niillä tehtiin 15,9%,  2014 28,7%,  2015 35,5%, 2016 38%,  2017 38,3% ja 2018 55,9% käynneistä. Mobiililaitteiden käyttöjärjestelmät jakaantuivat joulukuussa 2018 näin: Android 36,4% ja  iOs 19%.

Kaupungin pääsivustojen sivujen määrä on noin 40 000 osoitteiden mukaan (12/2018).

Ylläolevat luvut koskevat vain osoitteita jyvaskyla.fi (ja sen aliosoitteita) ja www3.jkl.fi. Tämän lisäksi kaupungilla on noin 20 muutakin www-osoitetta sekä tietysti intranet.

Suosituimpia sivuja olivat: etusivu,  kirjaston verkkokirjasto, Linkki, Linkkien reitit ja aikataulut, kirjasto, karttapalvelu, Kylän Kattauksen ruokalistat,  haku ja  JVA:n asunnot.

(Tilastoista puuttuu - teknisen virheen vuoksi - vajaan kuukauden tilastot maaliskuun lopusta. Samoin syyskuun lopulla pääsivusto muutti yhdestä julkaisujärjestelmästä toiseen ja loppuvuoden sivustot olivat jakautuneet kahteen eri osoitteeseen -ja samalla vaihtui myös käyntitilastojen seuraamistapa ja -ohjelmisto. Näinpä tämän vuoden tilastot eivät ole suoraan verrattavissa edellisiin. )

Julkaisujärjestelmävaihto, some, älypuhelinsovelluksia ja videointeja

Vuoden 2018 aikana julkaistiin uusi pääsivusto uudellä järjestelmällä ensin julkisena beta-versiona ja myöhemmin pääsivustona. Lähes koko pääsivusto saatiin siirrettyä uuteen järjestelmään vuoden 2018 puolella.

Kaupungin eri palveluilla oli 2018 yli 110 palvelua sosiaalisessa mediassa, esim. sivuja Facebookissa ja Twitterissä, kuvia Instagramissa, videoita YouTubessa ja vastaavissa sekä useita blogeja.

Kaupungin pääFacebook-sivulla ( https://www.facebook.com/jyvaskyla ) on kirjoitushetkellä   4 990 (2017: 4216) “tykkääjää”. Kaupungin pääTwitter-tilillä, minne menevät kaupungin etusivun uutiset rss-syötteellä automaattisesti, on tällä hetkellä  3 553 (2017: 3138) tilaajaa ( https://twitter.com/JKLn_kaupunki ). PääInstagram-tilillä on 65 julkiasua ja 1147 seuraajaa. PääYouTube-sivustolla ( http://www.youtube.com/jyvaskylankaupunki ), on käyty katsomassa eri videoita 62 361 (2017: 58 848) kertaa (yhteensä alusta asti: 202 033 kertaa). Suosituin video viime vuonna oli “Oravan laulu: Vox Aurean KolmeKuutoset”, 55 321 katselukertaa.

Elokuussa 2012 käyttöönotettu Mobiilikunta Jyväskylä -mobiilisovellusta on ladattu 15 276 kertaa syyskuun 2017 loppuun mennessä. AR-, eli lisätyn todellisuuden älypuhelinsovelluksia otettiin käyttöön vuoden 2018 aikana: Discover Jyväskylä keväällä ja Kankaan Taika loppukesästä. Myös Linkki-lippujen ostaminen helpottui älypuhelinsovelluksen käyttöönoton myötä alkukeväällä. Nuorille otettiin käyttöön Nuorten Jyväskylä -mobiilisovellus.

Keväällä 2013 aloimme lähettää valtuuston kokouksia suorana bambuserin kautta. Vuonna 2018 siirryimme käyttämään streamauskanavana YouTubea. Kokousten katsojamäärät ovat vaihdelleet, mutta yhteensä katsomiskertoja on vuoden 2018 aikana 3 318 kappaletta - keskimäärin 368,7 per kokous. Lähetimme livenä myös muita tilaisuuksia, kuten kuntalaistilaisuuksia, tiedotustilaisuuksia, tapahtumia, yleisökonsertteja jne.

Kuluvan vuoden 2019 suurimpina urakoina ovat julkaisujärjestelmän vaihtamisen loppuunvieminen sekä sivujen saavutettavuuden parantaminen.

Lisätietoja
Mikael Ratschinskij, verkkoviestintäpäällikkö
etunimi.sukunimi@jkl.fi
+358 14 26 61564

Asiasanat: