Kokeilun kolme palveluntuottajaa – Mehiläinen Oma Lääkärisi, Terveystalo ja Medics24 – ovat sitoutuneet jatkamaan Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten kokeilussa tulevanakin vuonna.

Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten kunnat ovat mukana terveysasemien lääkäri- ja hoitajavastaanottojen sekä sosiaaliohjauksen valinnanvapauskokeilussa sosiaali- ja terveysministeriön lisärahoituksen turvin myös vuonna 2019. Kokeilun kolme palveluntuottajaa – Mehiläinen Oma Lääkärisi, Terveystalo ja Medics24 – ovat sitoutuneet jatkamaan kokeilussa tulevanakin vuonna.

– Tämä on hyvä uutinen kokeilussa mukana oleville kuntalaisille, kun he voivat jatkaa valitsemansa palveluntuottajan asiakkaana. Samalla vaihtoa vielä harkitsevat saavat lisäaikaa palveluntuottajien vertailuun. Saamme kokeilussa arvokasta tietoa useamman palveluntuottajan mallista, toteaa valinnanvapauskokeilun projektipäällikkö Riitta Pylvänen.

Palveluntuottajahaku on jatkuva eli yritykset voivat edelleen hakeutua mukaan kokeiluun. Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten valinnanvapausalueella on yhteensä noin 133 000 asukasta eli lähes puolet Keski-Suomen maakunnan väestöstä. Alueen asukkaista noin 5700 on tällä hetkellä yksityisten terveysasemien asiakkaana.

Lisätietoja:
Riitta Pylvänen, valinnanvapauskokeilun projektipäällikkö, Jyväskylän kaupunki, p. 050 590 1525, etunimi.sukunimi(at)jkl.fi
Valinnanvapauskokeilun verkkosivut