Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuuna järjestää nuorisoalan seminaarin 8.-9.11.2018 Jyväskylässä. Kanuunan vuosittaisissa tapaamisissa kouluttaudutaan, verkostoidutaan, kuullaan muiden kuntien hyvistä käytänteistä sekä nuorisoalan uusimmista kehittämis- ja tutkimushankkeista. Seminaariin on ilmoittautunut 50 nuorisoalan ammattilaista eri puolilta Suomea.

Seminaarin teemana on tänä vuonna johtaminen ja tunnusluvut. Nuorisotyön muuttuva toimintaympäristö on vahvasti esillä seminaaripäivien puheenvuoroissa. Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun professori Arto Haverin puheenvuorossa käsitellään johtamista muuttuvassa toimintaympäristössä. Kuntaliiton erityisasiantuntija Teemu Japinsson alustaa keskustelua, jossa evästetään Nuorisotyö maakuntauudistuksen toteuduttua –työryhmää.

–Seminaarit ovat tärkeitä paikkoja oppia muilta ja jakaa omaa osaamistaan. Jyväskylässä on vuosien saatossa tehty nuoristyössä paljon innovatiivisia asioita, joista Nuorten taidetyöpaja ja kouluissa tehtävä nuorisotyö ovat hyviä esimerkkejä. Lisäksi Jyväskylä nuorten kaupunkina on luonnollinen paikka järjestää myös nuorisoalan seminaareja ja tapahtumia, toteaa Jyväskylä nuorisopalvelujen palvelupäällikkö Katariina Soanjärvi.

Lisätietoja:
Jyväskylän nuorisopalvelujen toiminta:
palvelupäällikkö Katariina Soanjärvi, puh. 014 266 3691
Kanuuna-verkoston seminaarin ohjelma ja järjestelyt:
verkostopäällikkö Suvi Lappalainen, puh. 050 383 6453