Jyväskylän kaupunginteatterin kevään 2019 uutuuksina nähdään Sydänmaa-draama, kahdeksan teatterin yhteistyön hedelmä Miehen kylkiluu, huumoria hyrisevä Supernaiivi sekä Minna Canthin syntymän 175-juhlavuotta kunnioittava MC 175 - Minna Canthin liike ja liekki -esitys, joka toteutetaan yhteistyössä Tanssi-teatteri Krampin kanssa. Paluun näyttämölle tekee myös Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä -monologi.

Suomalaisuus suuren näyttämön uutuuksien vahvana teemana

Kevään uutuutena suurella näyttämöllä nähdään Ari-Pekka Lahden läpimurtoteos Sydänmaa, jonka ensi-ilta on lauantaina 26.1.2019. Näytelmän ohjaajana vierailee Jarno Kuosa. Sydänmaa on kertomus suomalaisuudesta, sen etsimisestä ja sukupolvien henkisestä perinnöstä - siitä ytimestä, joka tekee meistä suomalaisista herkkiä, suurisydämisiä ja samalla niin karkeita ja kateellisia. Tarina marssittaa näyttämölle kavalkadin traagisen koomisia sekä sykähdyttäviä tapahtumia kokkolalaisen suvun elämästä vuoden 1918 päivistä aina 2010-luvun alkuun saakka. Koruton ja raadollisen paljastava Sydänmaa sekä kouraisee että hellii katsojaa armollisella tavalla.

Suurella näyttämöllä nähdään tammikuussa myös kahdeksan teatterin yhteistyöproduktiona toteutetun Miehen kylkiluun. Tämä Maria Jotunin klassikkoteksti kuuluu Suomen rakastetuimpiin ja esitetyimpiin näytelmiin. Miehen kylkiluu on komedia pikkupaikkakunnan ihmisistä, jotka etsivät sitä jonka rinnalla levähtää. Mikko Roihan dramatisoima ja ohjaama näytelmä sai ensi-iltansa Berliinissä syyskuun alussa 2018, jonka jälkeen se aloitti Suomen kiertueensa. Jyväskylän ensi-ilta nähdään keskiviikkona 30.1.2019.  Jyväskyläläistä osaamista tässä rakkaudennälkäisessä komediassa edustaa Teatteri Eurooppa Neljän Paavo Honkimäki.

Pienelle näyttämölle kaksi uutuusteosta ja yksi paluumuuttaja

Pienen näyttämön uutuutena nähdään norjalaisen Erlend Loen kirjoittama Supernaiivi, jonka ensi-ilta on torstaina 24.1.2019. Supernaiivi on kertomus nuoresta miehestä, joka yllättäen löytää itsensä jumittuneena veljensä asuntoon miettimässä elämän tarkoitusta. Miksi mikään ei tunnu miltään, vaikka periaatteessa kaikki on hyvin. Yllättävä kohtaaminen naapurin elämäniloa pursuavan pikkupojan kanssa saa Supernaiivin astumaan pois päänsä sisältä raikkaaseen ulkoilmaan ja kohtaamaan todellisen maailman. Supernaiivi on lämmin ja oivaltava tarina elämän merkityksen etsimisestä. Sen huumori on hiljaa hyrisevää, sykkivää, sydämellistä, pirskahtelevaa kiihtyen ajoittain riemukkaan hulvattomaksi. Supernaiivin ohjaajana vierailee Johanna Sorjonen.

Minna Canthin syntymän  175-vuotisjuhlaa kunnioitetaan yhteistyössä Tanssiteatteri Krampin kanssa toteutettavalla MC 175 - Minna Canthin liike ja liekki -teoksella. Esitys saa ensi-iltansa pienellä näyttämöllä keskiviikkona 20.3.2019. MC 175 ammentaa aiheensa Minna Canthin kirjeistä ja kirjoituksista tuoden Canthin näyt nykypäivään tanssin, musiikin ja näyttelijäntyön voimin. Luvassa on rautarohkeutta, mutta myös kepeyttä ja leikkiä, kun äänen ja tilan saavat eri aikojen ja ajatusten ihmiset. Naiskuvia ja ihmiskohtaloita näyttämöllä tulkitsevat karismaattiset näyttelijät Saara Jokiaho ja Hanna Liinoja sekä Krampin upeat esiintyjät.

Jorma Böökin esittämä Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä nousee pienelle näyttämölle parin vuoden tauon jälkeen uusintaensi-iltaan torstaina 14.2.2019. Bengt Ahlforsin kirjoittamaan ja Anssi Valtosen ohjaamaan pieneen näytelmään mahtuu koko ihmiselämä. Ikänsä lapsuudenkodissaan asuneen yksinäisen vanhan miehen tarinassa lämmin huumori ja haikeus kulkevat rinnakkain. Bengt Ahlforsin tekstin on suomentanut Lasse Pöysti, jolle se on alun perin kirjoitettu.

Hair ja Päivänsäteet jatkavat ohjelmistossa myös keväällä - lisäksi luvassa on tuttuun tapaan vierailuja ja yhteistyöesityksiä

Kevään ohjelmistossa jatkavat syksyllä supersuosituksi spektaakkeliksi noussut hippimusikaali Hair. Merten gorillasta nähdään vielä kaksi lauantainäytöstä tammikuussa. Marraskuussa ensi-iltaan tulevan Päivänsäteet-komedian esitykset jatkuvat niin ikään kevätkaudella. Myös yläkouluikäisille suunnattu Luuseri jatkaa kevään ohjelmistossa sekä koulukeikkaversiona että pienen näyttämön esityksillä. Keväällä nautitaan jälleen myös Glamour & Glam goes Hollywood -illasta. Keski-Suomen Tanssin Keskuksen, Jyväskylä Sinfonian ja Jyväskylän kaupunginteatterin yhteistyössä tuottaman hohdokkaan gaalaillan teemana on tänä vuonna Hollywood ja elokuvamusiikki. Keväälle on varmistunut jo myös muutamia huippuvierailuja. Mika Nuojuan ja Martti Suosalon kestosuosikki Kiviä taskussa nähdään Jyväskylässä maanantaina 11.2.klo 19.00.  Eija Ahvon, Susanna Haaviston ja Esa Helasvuon Yhdessä 40 v. -konsertti on luvassa sunnuntaina 17.2. klo 17.00. Tapiola Big Bandin ja Mari Palon Diiva svengaa! -konsertti valtaa suuren näyttämön sunnuntaina 17.4. klo 18.00. Kevään muista vierailuista tiedotetaan myöhemmin niiden varmistuttua.

Jo varmistuneisiin kevään esityksiin voi ostaa lippuja 17.10. alkaen teatterin lippumyymälästä tai osoitteesta www.lippu.fi.