Lokakuun 17. päivänä vietetään valtakunnallista Asunnottomien yötä ja Jyväskylässäkin tapahtuma järjestetään jo viidennen kerran. Tänä vuonna Asunnottomien yön teemana on palveluiden saatavuus ja resurssit.

Lokakuun 17. päivänä vietetään valtakunnallista Asunnottomien yötä ja Jyväskylässäkin tapahtuma järjestetään jo viidennen kerran. Tällä kertaa Jyväskylän Asunnottomien yön -tapahtuma pidetään Tourujoen puistossa, Mataran kupeessa, keskiviikkona 17.10. kello 18–22.

Tapahtumassa kuullaan puheenvuoroja asunnottomuudesta ja musiikkia esittävät Koruton, Veli-Matti Laitinen maailmanmestari sekä Helevetin 6. Tapahtuman järjestäjät esittelevät toimintaansa ja tarjolla on hernekeittoa, makkaraa ja kahvia.

Tapahtumassa on myös avoinna kirja, johon osanottajat voivat kirjoittaa ajatuksiaan asunnottomuudesta. Kirja sai ensimmäiset viestinsä viime viikolla järjestetyssä ”Kuka määrittää oikeuden omaan kotiin ”-seminaarissa ja jatkaa kulkuaan eri tapahtumissa. Kirja luovutetaan jyväskyläläisille päättäjille loppuvuodesta.

Pelkkä asunto ei aina riitä

Tänä vuonna Asunnottomien yön teemana on palveluiden saatavuus ja resurssit. Teemalla halutaan muistuttaa muun muassa sitä, että riittämättömät palvelut ja tuki voivat johtaa asiakkaan ongelmien kärjistymiseen ja uudelleen asunnottomuuteen.
– Jokainen ansaitsee mahdollisuuden omaan asuntoon, josta koti rakentuu. Silloin kun pelkkä asunto ei riitä, tarvitaan tukea, ohjausta ja apua, jotta asuminen turvataan, kertoo projektityöntekijä Hanna-Riikka Alasippola. 

– Asunnottomuus ei ole ihmisen ominaisuus, vaan se on asia, johon voidaan vaikuttaa. Uusien asumisratkaisujen löytäminen on tärkeää. Toimivin malli on aina henkilökohtainen ja lähtee asiakkaan omista tarpeita ja toiveista, Alasippola jatkaa.

Jyväskylän asunnottomien yön järjestelyissä on mukana laaja toimijajoukko.

www.facebook.com/jyvaskylanasunnottomienyo/
asunnottomienyo.fi/

Lisätietoja:
projektityöntekijä Hanna-Riikka Alasippola, Pyöröovesta ulos -hanke/Jyväskylän katulähetys ry, p. 040 591 7476,
kehittämisasiantuntija Susanna Hult, Jyväskylän kaupungin aikuissosiaalityö, p. 040 559 9780