Hyppää pääsisältöön
Kuva
Maahanmuuttaneet yhteisen pöydän ääressä
Pääsisältö

Osaamiskeskuksen palvelut

Osaamiskeskuksen uraohjaajat auttavat sinua etsimään työtä, opiskelupaikan tai suunnittelemaan omaa yritystä!

Toimistomme on Jyväskylän keskustassa. Osoite: Kilpisenkatu 1 D.

Voimme auttaa sinua parhaiten, jos varaat meiltä ajan:

  • soita tai laita WhatsApp-viesti 040 537 6836
  • ota yhteyttä ohjaajaan
  • käy toimistolla ma-pe kello 9 - 15.

Miten voimme auttaa sinua?

Ryhmät ja tapahtumat: Järjestämme ryhmiä ja tapahtumia, joissa saat tietoja ja taitoja, jotka auttavat sinua löytämään töitä tai koulutusta ja toimimaan työelämässä Suomessa.

Työelämän suomea: Järjestämme myös suomen kielen ryhmiä, joissa voit harjoitella sinun ammatin tai sinua kiinnostavan alan suomen kieltä. Voimme auttaa sinua suomen kielen harjoittelemisessa myös sinun työpaikalla.

Ohjaus ja neuvonta: Ohjaaja auttaa sinua suunnittelemaan tulevaisuutta ja hakemaan työtä tai opiskelupaikkaa. Voit tulla tapaamaan ohjaajaa ystävän tai perheenjäsen kanssa.

Toimintamme on ilmaista.
 

Jos olet rekisteröitynyt työttömäksi ja olet Jyväskylän seudun työllisyyden kuntakokeilun asiakas (sinulla on omavalmentaja, joka hoitaa sinun virallisia työttömyysasioita), lue myös

Katso myös  


Osaamiskeskuksen ryhmät ja tapahtumat

Ryhmät ja tapahtumat järjestetään yleensä Osaamiskeskuksen toimistolla, Kilpisenkatu 1 D. Jos paikka on joku muu, se kerrotaan ilmoituksessa. 

Katso lisätietoja ryhmästä/tapahtumasta klikkaamalla sen nimeä!

Tämän sivun ryhmät ovat suomeksi. Sinun pitää osata jo jonkin verran suomea, että voit osallistua. Joskus ryhmässä voi saada apua myös englanniksi tai muulla kielellä. Se on kerrottu ryhmän kohdalla.

Kesä 2023


13., 20. tai 27.6. CV-paja
Osoite: Asemakatu 4
Osallistu Jyväskylän työllisyyspalveluiden järjestämään CV-pajaan. Saat vinkkejä ja apua oman CV:n tekemisessä.
CV-pajaan pitää ilmoittautua. Katso ohjeet ja lisätiedot CV-paja-linkistä yläpuolella.
 


Työelämän suomen kielen valmennus

Kuva
Kuvia ja sanoja, joilla harjoitellaan suomea. Kuva Riitta Saastamoinen

 

Suomen kielen ryhmät

Ryhmissä harjoitellaan eri ammattialojen suomen kieltä, esimerkiksi asiakaspalveluala, IT-ala tai rakennusala. Opit alan sanoja ja alan työtehtävissä tarvittavaa puhumista ja kirjoittamista. Voit tulla ryhmään, jos olet töissä alalla, opiskelet alaa tai jos haluat sen alan töihin. 

Ryhmät ovat suomeksi. Siksi sinun pitää jo osata vähän suomea. Jos et tiedä, onko sinun suomen kielen taito ok, kysy Roosalta: puhelin/WhatsApp 050 591 2725.

Katso tulevat suomen kielen ryhmät on kohdasta Ryhmät ja tapahtumat.
 

Henkilökohtainen suomen kielen valmennus

Jos sinulla on työpaikka, mutta vaikea käyttää suomen kieltä töissä, meidän suomen kielen valmentaja voi auttaa. Hän voi tulla sinun työpaikalle tai tavata sinut Osaamiskeskuksen toimistolla.

Omassa valmennuksessa voit opetella valmentajan kanssa sinun työssä tärkeitä sanoja ja kielioppiasioita. Harjoittelette yhdessä niitä asioita, mitä sinä tarvitset eniten: puhuminen, kuunteleminen, kirjoittaminen, lukeminen. Valmentaja antaa sinulle myös tehtäviä, joita teet omalla ajalla.

Valmentaja voi puhua sinun kanssasi suomen lisäksi myös englanniksi tai venäjäksi. Voit saada valmennusta 4 - 16 tuntia.

Kysy lisää: Roosa, puhelin/WhatsApp 050 591 2725 tai sähköposti roosa.berg[at]jyvaskyla.fi

Katso vinkkejä suomen kielen kursseista Jyväskylässä ja suomen opiskelusta: Opiskele suomen kieltä.


Ohjaus ja neuvonta

Kuva
Fläppitaululla nuolia ja käsi joka osoittaa yhtä. Kuva Riitta Saastamoinen

 

Autamme sekä työttömiä työnhakijoita että kotivanhempia miettimään omaa tulevaisuutta: työ, opiskelu, yrittäjyys. Ohjaajamme voivat auttaa sinua näillä kielillä: suomi, englanti, espanja, venäjä, tai muulla kielellä tulkin välityksellä.

Ohjaus on ilmaista. Voit ottaa tapaamiseen mukaan sinun ystävän tai perheenjäsenen, jos haluat.

Henkilökohtainen ohjaus ja neuvonta

Ohjaajamme auttavat ja neuvovat, jos mietit työnhakuun, opiskeluun ja omaan yritykseen liittyviä asioita:

  • Mitä sinä osaat? Millaista osaamista sinä tarvitset, että löytäisit töitä?
     
  • Haluatko töihin vai opiskelemaan? Mistä löytyy sopiva opiskelupaikka? Miten etsitään työpaikkoja?
     
  • Kuinka tehdään cv tai työpaikkahakemus? Kuinka sinä kerrot omasta osaamisesta työnantajille hakupapereissa tai haastattelussa?
     
  • Haluatko perustaa oman yrityksen? Mitä silloin pitää miettiä ja tietää? Mistä saa neuvoja yrityksen perustamiseen?

Varaa aika tapaamiseen ma - pe kello 9 - 15 puhelin/WhatsApp 040 537 6836 tai ota yhteyttä johonkin ohjaajaan (puhelin, tekstiviesti, WhatsApp, sähköposti). Katso ohjaajien yhteystiedot tältä sivulta. Yhteystiedoissa kerrotaan myös, millä kielellä kukin ohjaaja voi jutella sinun kanssasi. Voit myös pyytää tulkin tapaamiseen.

Kotoa töihin - ohjausta kotivanhemmille

Oletko kotona lasten kanssa ja mietit työtä tai opiskelua tulevaisuudessa?

Tule juttelemaan meidän kanssamme: 

  • Etsitään yhdessä, mikä sinua kiinnostaa.
     
  • Saat tietoa eri työ- ja opiskelumahdollisuuksista.
     
  • Tehdään sinulle suunnitelma työhön tai opiskelemaan pääsemiseksi.

Tai osallistu Kotivanhempien urastartti -ryhmään. Lue Urastartti-ryhmistä meidän blogistamme.

Voit ottaa lapsesi mukaan ohjaukseen ja ryhmiin!

Kysy lisää tai varaa aika ma-pe kello 9-15: Sara puhelin/WhatsApp 050 550 4226.


Materiaaleja työnhakijoille

Lue Osaamiskeskuksen uraohjaajien kolme neuvoa työn hakemisesta: Miten etsin töitä Suomessa?

Työelämä Suomessa

Opas Suomessa työskentelystä (Työ- ja elinkeinoministeriö, 2021)

Lue, mitä on tärkeää tietää, ennen kuin tulee töihin Suomeen. Oppaan kieli suomi + albania, arabia, bengali, bosnia, dari, englanti, espanja, farsi, kiina, nepali, portugali, ranska, ruotsi, somali, sorani, thai, turkki, ukraina, uzbekki, venäjä, vietnam.

Työelämän pelisäännöt (Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö)

Opi suomalaisen työelämän säännöistä ja työsuhteisiin liittyvistä asioista. Tekstin kieli suomi + arabia, burma, dari, englanti, espanja, farsi, kiina, kurdi (sorani), latvia, nepali, puola, ranska, ruotsi, saksa, somali, tagalog, thai, turkki, ukraina, venäjä, vietnam, viro. Ohje: Kun avaat nettisivun, vaihda kieli sivun oikeasta yläkulmasta. Klikkaa suomi-sanan vieressä nuoli alas (v) ja voit valita listasta muun kielen.

Ulkomaalaisena työntekijänä Suomessa (Työsuojeluhallinto, 2021)

Oppaassa on tietoa esimerkiksi palkasta, työajasta ja lomista. Tekstin kieli suomi + 14 muuta kieltä.

Maahanmuuttaneiden osaamiskeskuksen asiakkaiden tarinoita

  • IT-osaaja Nidhin tarina

(suomi, English).

Ohjaajat

Kuva
Viisi henkilöä katsoo pöydän ääressä tietokonetta. Kuva Riitta Saastamoinen

Kuvassa vasemmalta: Miska, Svetlana, Sara, Tirre ja Timo.

Voit soittaa tai laittaa tekstiviestin, WhatsApp-viestin tai sähköpostia!

Tirre Hentinen
p. 050 576 4769
tirre.hentinen[at]jyvaskyla.fi
suomi, englanti

Timo Kiiveri
p. 050 366 2556
timo.kiiveri[at]jyvaskyla.fi
suomi 

Svetlana Nyman
p. 040 592 8163
svetlana.nyman[at]jyvaskyla.fi
suomi, venäjä, ymmärtää ukrainaa
 

Suomen kielen valmentaja

Kuva
Kuvassa Osaamiskeskuksen suomen kielen valmentaja Roosa. Kuva Riitta Saastamoinen

Kuvassa Roosa.

Voit soittaa tai laittaa tekstiviestin, WhatsApp-viestin tai sähköpostia.

Roosa Berg
p. 050 591 2725
roosa.berg[at]jyvaskyla.fi
suomi, englanti

Asiasanat:  
osaamiskeskus
maahanmuuttaja